Ranskalaismerkit ovat olleet kautta aikojen tunnettuja varsin omaleimaisesta muotoilustaan. Myös Renault on kunnostautunut tällä saralla, ja esimerkiksi 2000-luvun alkupuolen Mégane ja monet muut Renut olivat todella persoonallisia ilmestyksiä. Omaleimaisuus katosi kuitenkin jonnekin, ja erikoisia menopelejä seurasi todella tylsästi muotoiltujen autojen kausi. Tämä näkyi myös myyntiluvuissa, ja niinpä Renault on viime vuosina panostanut jälleen näyttävään designiin.
Viimeisimmän Méganen ja Lagunan korvanneen Talismanin muotoilua on kehuttu kovasti, joten ei ole mikään ihme, että ranskalaiset jatkavat samalla linjalla. Renault julkaisi nyt ensimmäisen kuvan ja videon uudesta Koleoksesta, joka on Talismanin kokoluokkaa oleva katumaasturi. Merkin mallistoon kuuluu myös hieman pienempi Kadjar sekä Clioon pohjautuva Captur, mutta ne ovat enemmän crossovereita kuin SUV-luokan autoja.
Renaultin piti ristiä tuore katumaasturinsa vahvojen huhujen mukaan Maxthoniksi, mutta auton nimi onkin yllättäen Koleos. Nimivalinta on siksi hieman yllättävä, koska edellinen Koleos kuuluu juuri niihin tylsiin autoihin, jotka saivat ranskalaismerkin myynnin sukeltamaan vajaat kymmenen vuotta sitten. Uusi Koleos on kuitenkin täysin eri maata kuin edeltäjänsä.
Nokan muotoilussa on samaa mahtipontisuutta kuin tuoreessa Talismanissa, ja päiväajovalot ulottuvat puskuriin asti merkin uuden tyylin mukaisesti. Kylkilinja on maasturiksi sulava, ja etulokasuojista löytyy jopa sporttihenkiset kidukset. Renault ja Nissan ovat nykyään samaa konsernia, joten uusi Koleos on käytännössä Nissan X-Trailin ranskalaisversio. Tämä on tuttu kuvio, koska pienempi Kadjar ja Nissan Qashqai ovat samalla tavalla sisarmalleja. X-Trailia saa seitsemänpaikkaisena, mutta Koleoksessa joudutaan tyytymään vain kahteen penkkiriviin.
Saamme tietää Renaultin uudesta katumaasturista enemmän, kun se esitellään koko komeudessaan ensi viikon alussa Pekingin autonäyttelyssä. Koleos tulee markkinoille kuluvan vuoden jälkipuoliskolla, ja myynti aloitetaan Kiinasta. Seuraavana vuorossa ovat Australia, Eurooppa ja Aasia. Autoa saatetaan myös valmistaa Etelä-Koreassa Samsungin nimellä paikallisille markkinoille. Tämä yhteistyökuvio on tuttu jo edellisen Koleoksen ajoilta.