Nyt on erikoinen klassikko-Volvo – Corvetten veekasilla ja hurjilla levityksillä varustettu Amazon huutokaupataan pian USA:ssa

Vuonna 1956 Muna-Volvon rinnalle esitelty Amazon sai muotoiluunsa monia vaikutteita 1950-luvun alkupuolen jenkkiautoista, joten ruotsinrauta ei ollut muotitietoisen valinta enää kovinkaan montaa vuotta esittelynsä jälkeen. Auto menestyikin markkinoilla lähinnä kestävyytensä ansiosta, ja ikivihreäksi muuttunut malli poistui tuotannosta vasta 1970-luvun alussa. Tehtaan jäljiltä Amazonia vauhditti aina rivinelonen, joka tuotti parhaimmillaan 95 hevosvoimaa. Vaatimattomasta teholukemasta huolimatta Volvo oli suosittu jopa rallikäytössä tukevan rakenteensa vuoksi.

Virittäjät ympäri maailmaa ovat sittemmin sovittaneet Amazonin nokalle useampisylinterisiä voimanlähteitä, ja pienellä kenkälusikoinnilla ruotsalaisklassikon konehuoneeseen sopii jopa Atlantin toiselta puolelta lainattu veekasi. Las Vegasin massiivisessa SEMA Show’ssa nähtiin viime vuonna tällä kaavalla rakennettu Amazon Pennzoilin osastolla. Rankasti modifioitu Volvo oli Jeff Allenin käsialaa. Mies tunnetaan USA:ssa TV-kanava CNBC:llä pyörivästä ”The Car Chasers” -nimisestä ohjelmasta, ja hänellä on myös oma ”Skidmarks Show” -podcastinsa.





Volvo Amazon V06 Custom Coupeksi kutsutun luomuksen lähtökohtana on käytetty vuoden 1963 yksilöä, jossa ei ole enää juuri mitään alkuperäistä. Koria koristavat Liberty Walk -tyyliset hurjat levitykset, ja konepeltikin on saanut ilma-aukkoja pintaansa. Etupuskurin alle sovitettu spoileri saa seuraa takaluukun kanteen integroidusta lipasta, joka on 3D-tulostettu juuri tätä autoa varten. Värikään ei ole aivan tavanomainen, koska se on BMW:n M-divisioonan valikoimasta lainattu Austin Yellow BASF:in B67-koodilla.

Kromiosat on pulverimaalattu mustaksi häijymmän ulkoasun nimissä, ja vanteet ovat puolestaan valkoiset Forgeline GTD1:t. Amzonia alun perin vauhdittanut 85-hevosvoimainen nelonen on saanut tehdä tilaa Lingenfelter Performancen seitsemänlitraiselle LS7-veekasille, joka on palvellut aiemmin Corvette Grand Sportissa. Myös muu voimansiirto on napattu Corvettesta, ja vaihteistona hyödynnetään kuusipykäläistä automaattia. Jarrut ovat kuusimäntäiset Baerin tuotteet, ja pakoputkisto tarjoaa kuskin käyttöön kaksi eri moodia.

Etupenkit ovat puolestaan peräisin Recaron valikoimasta, ja kyytiläiset pysyvät tukevasti paikoillaan Takatan viisipistevöiden avulla. Äänentoistojärjestelmä on tehty räätälintyönä Amazonia varten, kun taas esimerkiksi ovien sähkölukot sekä ilmastointi on napattu C6-koppaisesta Corvettesta. Herkkujen listalle lukeutuvat myös mm. navigaattori, sähkölasit, hiilikuituinen keskikonsoli ja sisäkaton sekä takaluukun erikoinen ruutukuvioinen verhoilu.

Monia palkintoja voittanut Amazon joutuu vasaran alle tammikuun 17. päivä Barrett-Jacksonin huutokaupassa Arizonan Scottsdalessa. Amazonista saatavat rahat tilitetään kokonaan hyväntekeväisyyteen, mutta lopullista myyntihintaa voi tässä vaiheessa vain arvailla.

LähdeMotorious
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Uusimmat

Upotti poikaystävänsä auton jokeen – samalla löytyi Mazda RX-7 ja viisi muuta autoa!

Vinkki vedenalaisesta autosta voi johtaa mystisiin löytöihin. Näin kävi sukellusryhmälle, joka oli saanut vinkin joen pohjassa köllöttelevästä avolavasta. Mustasukkaisuuden roihahtaessa...

Maailman vähiten ajettu Lamborghini Miura SV tarjolla – auto myytiin uutena Saudi-Arabian kuningasperheelle

Vuonna 1966 debytoinut Lamborghini Miura mainitaan usein maailman kauneimpia autoja listattaessa. Jo ”tavalliset” Miurat ovat nykyään huippukalliita, mutta tämän...

Oletko kuullut BMW E1:stä – tämä sähköauto esiteltiin jo 1990-luvun alussa

BMW:n i8-hybridisportin valmistus loppuu pian, mutta kaupunkikäytössä parhaimmillaan oleva i3-täyssähköauto jää edelleen tarjolle. Harva tietää, että i3:lla oli henkinen...

Etkö malta odottaa Ferrarin katumaasturia – Novitecin tuunaama Maserati Levante voisi olla hyvä vaihtoehto

Juuri mikään merkki ei ole enää turvassa katumaasturibuumilta. Jopa Ferrari on parhaillaan kehittämässä omaa SUV:taan, jonka nimeksi tulee Purosangue....

Kellomerkki esittelyssä: Sinn

Saksalainen Sinn on kellonvalmistaja, joka nauttii ammattilaisten ja harrastajien keskuudessa laajaa ja suorastaan fanaattista arvostusta hinta-laatusuhteeltaan erinomaisten rannekellojensa johdosta. Sinnin...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...