Nyt olisi tarjolla erikoinen Mustang-parivaljakko vuodelta 1965 – Sonnyn ja Cherin kustomoidut yksittäiskappaleet myydään pian huutokaupassa

Ford Mustang oli ensimmäinen poniauto, joka räjäytti potin jenkkimarkkinoilla vuodesta 1964 lähtien. Maanläheisen Falconin pohjalle tehty sporttisen näköinen villihepo kohosi hurjaksi menestykseksi, koska se vetosi nuorison makuun ja tarjosi laajasti yksilöintimahdollisuuksia. Mustang-paletista löytyi lähes jokaiselle jotakin, oli toiveena sitten taloudellisella kuutosella varustettu kauppakassi tai V8:lla ladattu muskelimalli.

Mustangin personointimahdollisuudet eivät kuitenkaan yltäneet niin pitkälle, että valikoimasta olisi löytynyt sopivat menopelit suosionsa huipulla paistatelleelle Sonnylle ja Cherille. Ford halusi kuitenkin tarjota omat Mustangit Sonny Bonon ja Cherin tähdittämälle duolle, ja niinpä kustom-guru George Barris hälytettiin apuun. Barris oli kovassa huudossa tuohon aikaan, ja mies vastasi esimerkiksi ensimmäisen Batmobilen luomisesta Lincoln Futura -konseptiauton pohjalta.

Sonnyn ja Bonon Mustangien lähtökohdiksi valittiin upouudet avoversiot, joita vauhditti 4,7-litrainen veekasi. 289-kuutiotuumainen pata edusti alkuvuosina moottoritarjonnan huippua, ja näissä autoissa sen tuottama voima välitettiin takapyörille kolmivaihteisen automaatin kautta. Optiona olisi ollut saatavilla myös nelivaihteinen manuaali, mutta automaatti sopi ilmeisesti paremmin rock-tähtien arvolle.

Barris ei koskenut tekniikkaan, mutta ulkokuorta kustomoitiin senkin edestä. Molemmat autot saivat uniikit maalaukset, jotka viimeisteltiin 40 lakkakerroksella. Sonnyn poniauton väriksi valittiin kultainen, ja Cher sai imagoonsa paremmin sopivan pinkin sävyn. Maskikin laitettiin täysin uusiksi, ja pyöreät ajovalot korvattiin neliskanttisilla umpioilla. Takavalot lainattiin puolestaan Thunderbirdistä, ja perinteiset kahvat poistettiin ovien ulkopinnoilta. Lisäksi lokasuojanreunat saivat ajan hengen mukaiset levitykset. Kylkien syvennykset verhottiin puolestaan sametilla, mikä oli 1960-luvullakin todella erikoinen ratkaisu.

Suosittelemme

Sama tyyli jatkui sisätiloissakin, jotka verhottiin sametin lisäksi nahalla ja ilveksen sekä kärpän turkilla. Lattiamattokin oli kolmetuumaista karvaa, johon rokkitähtien kelpasi upottaa jalkansa. Sisustojen värimaailmaa rikastutettiin lisäksi korien sävyihin istuvalla kultaisella ja tummemmalla pinkillä. Jos tällainen pläjäys varsin kyseenalaista 1960-luvun tyyliä ei pelota, molemmat Mustangit voi ostaa pian omakseen Barrett-Jacksonin Arizonan Scottsdalessa järjestämässä huutokaupassa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat