Saksan Eifel-vuoriston syleilyssä kiemurteleva Nürburgringin vanha rata, eli Nordschleife kuuluu lajinsa legendaarisimpiin. Yli 90 vuoden ikään ehtinyt baana mutkittelee varsinaisena vuoristoratana yli 20 kilometrin matkan halki vehreiden metsämaisemien, ja esimerkiksi Adenaun pikkukaupunki jää aivan radan varrelle. Ringin pääsuora, eli Döttinger Höhe kulkee puolestaan linnastaan tutun Nürburgin välittömässä läheisyydessä. Radan haastavuus ja vehreät maisemat saivat F1-legenda Jackie Stewartin nimeämään Nürburgringin Vihreäksi Helvetiksi, jonka kierrosaikojen tavoitteleminen on aivan oma taiteenlajinsa.
Nuori saksalaislahjakkuus Stefan Bellof tykitti vuonna 1983 Porsche 956:lla kuuden minuutin ja reilun 11 sekunnin kierrosajan, jota luultiin jo ikuiseksi ennätykseksi. Se siirtyi kuitenkin historian lehdille viime kesänä, kun Timo Bernhard ylsi Porschen uudella 919 Hybrid Evolla viiden minuutin ja hieman yli 19 sekunnin suoritukseen. Katuautojen puolella kuninkuus kuuluu tällä hetkellä Manthey Racingin virittämälle Porsche 911 GT2 RS:lle, joka ylsi viime syksynä noin kuuden minuutin ja 40 sekunnin kierrokseen.
Tällaisten suoritusten lisäksi Ringillä on viime vuosina tavoiteltu myös eri autoluokkien uusia ennätysaikoja, joilla on nykyään tärkeä merkitys sporttiautojen markkinoinnissa. Esimerkiksi etuvetoisten uusi ennätys siirtyi äskettäin Renault Megane RS:n Trophy-R-erikoisversion haltuun. Välillä ennätysaikojen tavoittelu on saanut jo huvittaviakin piirteitä. Esimerkiksi Skoda kertoi viime vuonna Kodiaq RS:n yltäneen seitsemänpaikkaisten katumaasturien uuteen kierrosennätykseen, vaikka kenellekään muulle ei ollut tullut edes mieleen viedä kolmen penkkirivin SUV:ta radalle.
Kodiaqin noin yhdeksän ja puolen minuutin rundi on kuitenkin kova suoritus nyt tehtyyn ennätykseen verrattuna. Granturismo Events -niminen tiimi vei Ringille kolmipyöräisen tuk-tukin, joka körötteli pari viikkoa sitten radan läpi tarkalleen 31 minuutissa ja 49,46 sekunnissa. Tässäkin tapauksessa kyseessä on tämän kategorian uusi kierrosennätys, kunnes joku muukin innostuu samasta aiheesta ja virittelee vielä nopeamman tuk-tukin.
Suosittelemme
Ennätyslaite tuotiin kuulemma Thaimaasta Eurooppaan jo kolme vuotta sitten, ja tuk-tukia on valmisteltu siitä lähtien Nürburgringiä varten. Kuskina toimi valkoiseen verhottu tuntematon tekijä Top Gearin Stigin malliin, ja kaksi rohkeaa matkustajaa istahti laitteen takapenkille. Heistä toinen kertoi, että meno oli kaikkea muuta kuin vakaata vaatimattomasta nopeudesta huolimatta. Jotkut mutkat vedettiin läpi kahdella pyörällä, ja uutta ennätystä ei enää edes uskalleta yrittää.
Tiimi yritti ennätystä jo viime vuonna, mutta tuk-tuk levisi silloin radalle. Nyt laitteeseen asennettiin ratakierrosta varten räätälöityjä moottorinosia, kuten mm. Koenigseggin alihankkijan toimittamat takomännät. Kierrosajasta päätellen teho ei noussut niidenkään avulla kovin päätähuimaavalle tasolle, mutta ajo-ominaisuuksiin nähden potkua taisi olla kuitenkin riittämiin.
https://www.facebook.com/nuerburgring/videos/814681842252511/