Nissan vei vanhat ja ainutlaatuiset konseptiautot romutettavaksi

Konseptiautojen tuhoamisella on pitkät perinteet, eikä sitä näytä nytkään estävän mikään. Tällä kertaa asialla on Nissan.

Kaatopaikoilta voi tehdä arvokkaita löytyjä, kuten vaikka Nissanin prototyyppiautoja. Kuvien autot kuvattiin Nashvillen Tenneseessä, ja sosiaaliseen mediaan on kuvien ottamisen jälkeen tulvinut jo viestejä, että autot eivät ole enää paikoillaan, sillä ne olisi jo viety murskaimeen. Kyseessä ovat vuoden 2007 Nissan Bevel konsepti ja Quest konsepti vuodelta 2002. Käytännöllisyydeltään ja tuotantokelpoisuudeltaan autot ovat erilaisia, sillä Bevel on näistä kahdesta selvästi futuristisempi.

Quest sen sijaan vaikuttaa hyvin pitkälti samanlaiselta, kuin tuotantomalli. Ainakin ulkoa päin, sillä sisällä majailevat erikoiset istuimet näyttävän suunnilleen yhtä mukavilta istua kuin kirkonpenkit. Autoa on jo ehditty tuhota, sillä keskikonsoli on revitty irti, ja eturenkaatkin on jo kannibalisoitu. Bevel vaikuttaa parempikuntoiselta, ainakin kuvien perusteella. Ulkokuori näyttää hyvältä hylkyautoksi, joskin hassut renkaat tulisi vaihtaa, jos autolla mielisi oikeasti ajella. Auton sisätilat näyttävät niin koskemattomilta, että auton pelastaminen parempaan talteen olisi ollut oikea teko.

Suosittelemme

Valitettavasti kummallaan autolla ei ole toivon puolikastakaan, vaikka Nissaneita vaaliva sikäläinen museo Nissan Heritage Collection sijaitsee samassa kaupungissa. Syykin on päivänselvä, sillä autot ovat nimenomaan poistettu kyseisen toimijan kokoelmista. Nissan lähetti ne murskattavaksi, koska ne ovat “pitkän aikavälin hävityssuunnitelman lopussa”, kuten Nissanin tiedottaja on asian perin kylmästi ilmaissut. Autoilla ei vain yksinkertaisesti ollut tilaa museon rajallisissa tiloissa.

Quest konsepti promokuvassa.
Bevel konsepti promokuvassa.

Autojen hävittämiseen johtaneiden syiden takaa paljastuu myös toinenkin tekijä. Nissan Heritage Collection toimii Lane Motor Museumin alaisuudessa, jonka kokoelmiin kuuluu yli 550 autoa. Toisin kuin miltei kaikki kokoelmaan kuuluvat autot, Bevel ja Quest eivät olleet ajokuntoisia, minkä johdosta ne saivat mennä. Automies Jay Leno on tehnyt museon kokoelmista videon, ja siinä nämä kaksi autoa vielä nauttivat olostaan näytteillä museon lämpimissä sisätiloissa. Toivottavasti jälleen kerran kyseessä ei ollut hävitysoperaatio, jota vuosikymmenten päästä muistellaan suurena typeryytenä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat