Nissan aikoo lanseerata 23 sähköistettyä mallia vuoteen 2030 mennessä – nyt esittelyvuorossa on neljä konseptia

Nissan painaa kaasua sähköautostrategiansa suhteen. Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on lanseerata 23 uutta sähköistettyä mallia, joiden joukossa on myös 15 sähköautoa.

Japanilaismerkki kertoi viimeisimmistä suunnitelmistaan Ambition 2030 -nimisen pitkän aikavälin vision julkistamisen yhteydessä. Tavoitteisiin kuuluu myös se, että Nissanista tulee hiilineutraali tuotteidensa koko elinkaaren osalta vuoteen 2050 mennessä. Seuraavien viiden vuoden aikana japanilaiset investoivat kaksi triljoonaa jeniä mallistonsa sähköistämisen vauhdittamiseen ja teknisten innovaatioiden määrän lisäämiseen.

 

Lähimpien viiden vuoden aikana tarkoituksena on esitellä 20 sähköautoa ja e-POWER-nimisellä sähköistetyllä voimanlähteellä varustettua mallia. Vuoteen 2026 mennessä Nissan odottaa, että 75 prosenttia merkin myynnistä Euroopan markkinoilla muodostuu sähköistetyistä autoista. Japanissa vastaavaksi tavoitteeksi on asetettu 55 prosenttia ja Kiinassakin yli 40 prosenttia. USA:ssa tarkoituksena on puolestaan päästä sähköautojen 40 prosentin osuuteen vuoteen 2030 mennessä.

Visionsa saavuttamiseksi Nissan kohentaa akkujen nykyistä litiumioniteknologiaa ja ottaa käyttöön uuden kobolttivapaan tekniikan, jonka pitäisi laskea akkujen kustannuksia 65 prosentilla vuoteen 2028 mennessä. Lisäksi Nissan aikoo lanseerata ns. solid state -akuilla varustetun sähköauton vuoteen 2028 mennessä. Tätä varten rakennettavan pilottitehtaan pitäisi olla pystyssä Japanin Jokohamassa jo kolmen vuoden päästä. Nissanin tavoitteena on laskea solid state -akkujen kustannukset 75 dollariin kilowattituntia kohti vuoteen 2028 mennessä. Kauempana tulevaisuudessa siintää 65 dollarin tavoite, jolloin kustannukset olisivat samaa luokkaa bensa-auton kanssa.

Suosittelemme

Nissan aikoo myös lisätä maailmanlaajuista akkutuotantokapasiteettiaan 52 GWh:n tasolle vuoteen 2026 mennessä ja 130 GWh:n luokkaan vuoteen 2030 mennessä. Ylevien tavoitteiden konkretisoimiseksi japanilaismerkki lanseerasi myös neljä sähkötoimista konseptiautoa Ambition 2030 -ohjelmansa julkaisun yhteydessä. Tutkielmien nimet ovat Nissan Chill-Out, Max-Out, Surf-Out ja Hang-Out. Ensiksi mainittu on Nissanin CMF-EV-pohjalevyn varaan tehty sulavalinjainen crossover, kun taas Max-Out on erikoisella istuinjärjestelyllä varustettu kaksipaikkainen avoauto.

Surf-Out on puolestaan täyssähköinen pick up ja Hang-Out pyörien päälle nostettu olohuone, jossa on tasainen lattia ja teatterimaiset istuimet. Jäämme odottelemaan, nähdäänkö konseptien muotoilupiirteitä myös Nissanin tulevaisuuden tuotantosähköautoissa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat