Suomessa on vietetty jo muutaman vuoden ajan kansallista museoajoneuvopäivää, jonka ideana on saada autotallien aarteet koko kansan nähtäväksi. Suomen yksi museoautoystävällisimmistä paikoista on Kangasala, joten siellä panostettiin myös tähän päivään tosissaan. Lauantaille 9.6. oli kehitetty Kurvaa Kangasalle -niminen tapahtuma, joka yhdisti hienosti Mobilian Autokylän ja Vehoniemen Automuseon tapahtumapaikkoina.
Suuntasimme ensin Mobiliaan, jonka piha-alue oli täpötäynnä menneiden vuosikymmenten kalustoa. Sitä riitti todellakin laidasta laitaan, eli luksusautoista vanhoihin kuormureihin. Paikalla jaettiin myös palkintoja eri autokunnille, ja Mobilian oma museobussi kuljetti yleisöä Vehoniemeen ja takaisin. Ohjelmasta vastasi puolestaan Elvis-tulkitsijana tunnettu Aron, joka oli lipunut paikalle luonnollisesti vaaleanpunaisella Cadillacilla.
Myöhemmin hänet nähtiin myös Vehoniemen terassilla, jonne monet autokunnan suuntasivat Mobiliasta. Vehoniemellä vietettiin lisäksi aamupäivää pienoismallipäivän merkeissä, joten autojen ystäville riitti Kangasalla tekemistä ja nähtävää koko päiväksi. Tässä parhaat palat hienosta tapahtumakokonaisuudesta: