Monet VW:n johtajat tiesivät päästöhuijauksesta jo 10 vuotta sitten

Volkswagenin päästöskandaalikohu ei ota laantuakseen. Kun päästöhuijaus tuli julkisuuteen viime syksynä, VW ilmoitti vain muutaman henkilön tienneen siitä konsernin sisällä. Nyt saksalainen Süddeutsche Zeitung -lehti julkaisi kuitenkin jutun, joka kertoo jotakin aivan muuta. Lehti haastatteli Volkswagenin moottorien tuotekehitysosastolla merkittävässä tehtävässä pitkään toiminutta henkilöä, joka paljasti sisäpiirin tietoja asiasta.

Tämä henkilö kertoi, että lähes kaikki pakokaasuongelmien kanssa moottorien kehityspuolella tekemisissä olleet johtajat tiesivät päästömanipulaatioista, ja jotkut heistä olivat jopa osallisia siihen. Süddeutsche Zeitungin käyttämä sisäpiirin todistaja oli itsekin osallinen päästöhuijaukseen, ja Saksan syyttäjäviranomaiset tutkivat tällä hetkellä hänen toimiaan.

Moottorien tuotekehitysosastolla tiedettiin asiasta laajasti, mutta tiedon ei haluttu leviävän Volkswagenin muille työntekijöille. Tähän oli kuitenkin joitakin poikkeuksia. Esimerkiksi VW:n tuotekehitysjohtajana myöhemmin toimineelle Heinz-Jakob Neußerille kerrottiin asiasta jo vuonna 2011, mutta Neußer ei reagoinut mitenkään. Tällä oli hänelle myöhemmin kohtalokkaita seurauksia, koska Neußer joutui jättämään tehtävänsä päästöskandaalin tultua julkisuuteen viime syksynä.

VW:n sisäisessä tutkinnassa on käynyt ilmi, että päästömanipulaatio sai alkunsa jo marraskuussa 2006. Moottorien tuotekehitysosastolla päätettiin tuolloin turvautua huijaussoftan käyttöön, koska Volkswagenin piti kehittää nopea ja edullinen ratkaisu Amerikan markkinoiden vaatiman, erityisen puhtaan dieselmoottorin kehittämiseksi. VW:n alihankkijana toiminut Bosch oli kehittänyt softan pelkästään testikäyttöön, mutta sitä muutettiin Wolfsburgissa tuotantoautoihin sopivaksi. Huijauksen tekijät eivät uskoneet sen paljastuvan, koska vielä kymmenen vuotta sitten käytetyt testilaitteet eivät olisi tunnistaneet manipulaatiosoftaa.

Volkswagenin henkilöstö on kertonut, että konsernissa vallinnut painostava ilmapiiri johti epätoivoiseen tekoon, eli huijaussoftan käyttämiseen. Moottoreita kehittävät insinöörit eivät uskaltaneet tunnustaa epäonnistumistaan yrityksen ylimmän johdon voimakaksikolle, eli Ferdinand Piëchille ja Martin Winterkornille. VW:n mentaliteettina oli, että kaikki saadaan onnistumaan. Kun jenkkimarkkinoiden vaatimaa erityisen puhdasta dieseliä ei saatukaan kehitettyä kohtuullisin kustannuksin, kukaan ei uskaltanut tunnustaa asiaa johdolle, vaan sen sijaan päätettiin turvautua vilppiin. VW ilmoittikin heti päästöskandaalin jälkimainingeissa, että yrityksen johtamiskulttuuria muutetaan vastaisuudessa ihmisläheisempään ja avoimempaan suuntaan, ja myös epäonnistumiset sallitaan.

Aihepiirin uusimmat

MGB tekee comebackin tehokkaampana kuin koskaan – saatavilla ovat sekä bensa-V8 että sähköversio

Brittisporttien ikoneihin kuuluva MGB täytti hiljattain 60 vuotta. MG:n brändin alla tehdään nykyisin kiinalaisia sähköautoja, mutta myös aidosta asiasta tuotiin nyt tarjolle tyylikkäästi modernisoitu versio.

YangWang U8 kelluu ja kahlaa vedessä renkaitaan potkureina käyttäen

Eikä siinä vielä kaikki: 1 184 heppainen nelimoottorinen YangWang U8 sähköauto pystyy myös kääntymään paikoillaan 360-astetta.

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon. DEFA...

Tyyliniekan uusimmat