Mitsubishi Eclipse Cross PHEV – tyylikkäästä pikkusportista crossoveriksi

Ladattava Mitsubishi Eclipse Cross PHEV -hybridi on tulossa ensi keväänä myös Suomeen. Aiemmin pikkusporttina tunnettu Eclipse on kokenut luokkamuutoksen ja saanut nimen jatkeeksi Cross PHEV:n.

Mitsubishi Eclipse 1990-2012

Tyylikäs pikkusportti Mitsubishi Eclipse rantautui autokauppoihin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Kaksiovisesta luiskaperästä löytyi tehoa moottorivaihtoehdosta riippuen noin 90 – 200 hevosvoiman välillä. Perusmallien voimansiirtoon oli tarjolla manuaali ja etuveto, ja tehokkaampien mallien yhteyteen sai halutessaan automaatin ja nelivedon. 

Ensimmäisen sukupolven mallia valmistettiin vuoteen 1994 saakka, jonka jälkeen Eclipse sai faceliftin, eli pienen ilmeen kohotuksen. Vuonna 1995 julkistettiin toinen sukupolvi, jossa muun muassa luovuttiin luukkulampuista (kuvassa), ja muotojakin pyöristeltiin entisestään. Kolmas sukupolvi (2000-2005) muistutti hieman isoveljeään Mitsubishi 3000 GT:tä, ja neljäs (2006-2012) oli kuin tehty kilpailemaan pikkusporttimarkkinoista Nissan Z:n kanssa.

Mitsubishi Eclipse 1991
Mitsubishi Eclipse 1991. Kuva: Hannu Laurikainen

Mitsubishi Eclipse Cross PHEV

Pikkusporttien suosio on kuitenkin hiipunut vuosien myötä, ja katumaasturikoppaiset crossoverit ovat nousseet suurempaan suosioon. Ehkä juuri siksi, myös Mitsubishi on herättänyt Eclipsen eloon crossoverin muodossa. Jotta auton voimalinjakin olisi tämän päivän odotusten mukainen, on Eclipse Crossista nyt tarjolla pistokeladattava PHEV (Plug-in Hybrid Electric Vehicle) -malli.

Esikuvastaan poiketen Eclipse Cross PHEV on viisiovinen, ja istumakorkeus on katumaasturiluokkaa. Auto tarjoaa myös runsaat ja muunneltavat säilytys- ja tavaratilat.  

Mitsubishi Eclipse Cross PHEV
Mitsubishi Eclipse Cross PHEV

Eclipse Cross PHEV perustuu Outlander PHEV:stä tuttuun tekniikkaan, joka perustuu bensiinimoottorin ja kahden sähkömoottorin tehokkaaseen yhdistelmään. Voimalinja tarjoaa 43 täyssähköistä kilometriä, nelivedon, ja peräkärryä tai traileria tarvitseville jopa 1500 kilon vetokyvyn. 

Suosittelemme

Suomessa Mitsubishi Eclipse Cross PHEV esitellään ensi keväänä, ja valmistaja tarjoaa sille viiden vuoden takuun. PHEV-mallin hintatietoja ei ole toistaiseksi saatavilla. PHEV-mallin julkaisua varjostaa tieto Mitsubishin päätöksestä lopettaa autojen myynti euroopassa. Sen myötä Eclipse Cross- ja PHEV-mallit jäävät euroopan viimeiseksi Mitsubishi -automalleiksi.  

https://youtu.be/jvgG451kOo8

Lue lisää