MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Ministä tulee jälleen mini – suunnitteilla on myös täyssähköinen SUV ja entistä isompi Countryman

Minin perusmallissa ei ole nykyään enää jälkeäkään alkuperäisen auton minikokoisuudesta, mutta seuraavassa sukupolvessa palataan jälleen lähemmäksi juuria. Lisäksi brittimerkiltä on tulossa markkinoiden janoamia uusia katumaastureita.

Nykyinen pienin Mini on jo lähes VW Golfin kokoinen, eli se on pikkuautojen kategorian sijasta lähempänä kompaktiluokkaa. Etääntyminen yhä kauemmas alkuperäisestä ideasta on hyvin valmistajankin tiedossa, ja niinpä seuraavasta sukupolvesta tulee jälleen pienempi. Minin ylimpänä pomona toimiva Bernd Körber kertoi brittiläiselle Auto Expressille, että vuonna 2023 markkinoille saapuvasta uutuudesta halutaan tehdä niin pieni kuin nykyiset jalankulkijaturvallisuus- ja muut määräykset sallivat.

Kolmiovisen hatchbackin muodoissa nähdään tuttuun tyyliin monia retrovaikutteita, mutta kokoluokan lisäksi uusiksi menee auton perusrakenne. Uutta Miniä saa sekä Kiinassa valmistettavana täyssähköisenä versiona että Ison-Britannian Oxfordin tehtaalla tehtävänä bensamallina. Maailmanlaajuisesti myytävän sähkö-Minin pohjalevy on peräisin kiinalaiselta Great Wallilta, kun taas bensaversio syntyy BMW Groupin oman perusrakenteen varaan. Vaikka autojen tekniikka on täysin erilaista, muotoilu ja mitat ovat samasta puusta.

Vuonna 2024 vuorossa on täyssähköinen crossover, joka sijoittuu uuden perus-Minin ja entistä isommaksi kasvavan Countrymanin väliin. Sähkö-crossover tehdään saman perusrakenteen varaan kuin Kiinassa valmistettava hatchback, mutta muotoilua viilataan katumaasturimaisempaan suuntaan Minin ystävällistä naamailmettä unohtamatta. Seuraava Countryman venähtää puolestaan BMW X1:n mittoihin, ja tuotantoakaan ei enää ulkoisteta muualle nykymallin tavoin. Countrymaniakin saa bensa- ja dieselmallien lisäksi puhtaana sähköversiona, mutta hybridille Mini heittää täysin hyvästit.

Suosittelemme


Pistokehybridi-Minejä ei tulevaisuudessa nähdä muidenkaan mallisarjojen pohjalta, koska sähköautojen jatkuvasti kasvavat toimintamatkat tekevät niistä Minin näkemyksen mukaan vähitellen tarpeettomia. Farmarimaisen Clubmanin tarinakaan ei ole saamassa jatkoa, mutta kolmiovisen Minin pohjalta tehtävän avomallin tulevaisuus yritetään ainakin turvata. Avo-Mini on yksi harvoista katottomista autoista tässä luokassa, ja sillä on iso merkitys Minin brändi-imagon kannalta.



Lue lisää