Mikään ei ole enää pyhää – Mersu suunnittelee sähkökäyttöisiä AMG-malleja

Mercedeksen sporttidivisioona AMG on tunnettu upeasti jytisevistä veekaseistaan, mutta sekin on toki joutunut tekemään uhrauksia downsizingin alttarilla. Pienimmissä AMG-Mersuissa käytetään tällä hetkellä turboahdettuja kaksilitraisia turbonelosia, ja monista malleista on olemassa myös hieman miedompi kuutoskoneinen AMG-versio varsinaisen tehotykin alapuolella.

Mercedes-AMG rakensi lisäksi jo muutama vuosi sitten pienen sarjan täyssähkökäyttöisiä Electric Drive -sportteja lokinsiipiovisen SLS:n pohjalta. Yli 700-heppaisia sähkötykkejä tehtiin vain 200 kappaletta, mutta sähkötoimiset AMG:t eivät jääneet tähän. Mersun uusi tuotekehitysjohtaja Ola Källenius kertoi nimittäin amerikkalaiselle Car and Driverille Detroitin autonäyttelyssä, että sporttibrändiltä on tulossa sekä hybridimalleja että jopa täysin sähkökäyttöisiä autoja.

Mercedes on juuri perustanut oman EQ-alabrändin sähköautoja varten, ja AMG saattaa loihtia niiden pohjalta erityisen urheilullisia versioita. Muskelihenkiset AMG:t ja ekointoilijoihin vetoavat sähköautot voivat aluksi kuulostaa täysin vastakohtaisilta, mutta asia ei ole Källeniuksen mukaan näin. AMG-Mersut ovat aina sopineet myös arkikäyttöön tehoistaan huolimatta, ja siksi sähkövoimalinja niiden kuorien alla ei olisi lainkaan mahdoton ajatus.

Aluksi sähköistäminen tarkoittaa todennäköisesti vain 48 voltin sähköjärjestelmää, joka on tulossa tavallisiinkin Mersuihin. Tämä miedon hybridin mahdollistava systeemi nähdään todennäköisesti myös AMG:n V6- ja V8-koneissa. Hybridit ja puhtaat sähköautot ovat vuorossa vasta myöhemmin, mutta AMG:n hybrideistä nähdään eräänlainen etiäinen jo tänä vuonna.

Mersun virallinen hovivirittäjä viettää nimittäin 50-vuotissynttäreitään, ja juhlakaluna toimii Project Oneksi nimetty hyperauto. Siinä käytetään F1-sarjaa dominoineesta kilpurista lainattua voimalinjaa, joka koostuu 1,6-litraisesta turbo-V6:sta ja sähköavusta. Tekniikkapakettia pitää toki modifioida katukäyttöä varten, mutta kyseessä on silti aitoon formulateknologiaan perustuva katuauto. Tehoa siinä pitäisi olla yli 1000 hevosvoimaa, joten AMG:n sähköistyminen alkaa ainakin lupaavasti.

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat