Mikään ei korvaa kuutiotuumia – vanhan Munavolvon nokalle iskettiin panssarivaunun yli 38-litrainen kone

Vanhoja Volvoja mainostetaan usein panssarivaunumaisen tukeviksi. Niiden korirakenteet ovatkin varmasti massiivisempaa tekoa kuin monissa aikansa kilpailijoissa, ja tekniikkakin on parhaimmillaan lähes pomminvarmaa. Esimerkiksi legendaarisen PV:n, eli paremmin Munavolvona tunnetun auton pellin alla pörisevät maanläheiset neloskoneet eivät kuitenkaan riitä kaikille harrastajille, jos tavoitteena on ikimuistoinen ajokokemus myös moottorin osalta.

Nettiin putkahti nyt kuvia ruotsalaisen Victor Jonssonin projektista, jossa Volvon panssarivaunumaisuus on viety aivan uudelle tasolle. Jonssonin Munavolvon nokalle on nimittäin isketty 38,8-litrainen V12-diesel, joka on venäläisen Transmashin käsialaa. Massiivista myllyä on alun perin hyödynnetty panssarivaunun pohjalta tehdyssä laitteessa, jota on käytetty siltojen rakentamisessa. Sama kone palveli myös itänaapurin legendaarisessa T-55-panssarivaunussa, jonka 1950-luvulla alkanut ura maansa ykköstaisteluvaununa jatkui peräti 30 vuoden ajan.

Victor Jonssonin Volvo PV544 on peräisin vuodelta 1960, mutta siinä ei ole jäljellä juuri mitään muuta alkuperäistä kuin kori tulipellistä taaksepäin. Koppa on nostettu itse tehdylle rungolle, joka on tekniikan vuoksi luonnollisesti varsin järeää kaliiberia. Rakennelman pituus on kuuden metrin luokkaa, ja kovaan käyttöön mitoitettu perämurikka on General Motorsin tuotos. Muukin voimansiirto on laitettu täysin uusiksi, koska Volvon alkuperäisellä tekniikalla ei olisi mitään virkaa tässä käytössä. Panssarivaunun koneesta irtoaa nimittäin sen luokan teho- ja ennen kaikkea vääntölukemat, että Volvon oma tekniikka olisi hyvin pian pieninä palasina.

Moottorin alkuperäiseksi huipputehoksi kerrotaan 587 hevosvoimaa, ja vääntöä siitä pitäisi löytyä murhaavat 2300 newtonmetriä. Kone on jo käyntikunnossa, mutta muuten Jonssonin projektissa riittää vielä monenlaista puuhaa. Panssarivaunu-Volvon rakentaminen on niellyt jo tähän mennessä lukemattoman määrän työtunteja, ja Victor Jonsson on dokumentoinut kaikki vaiheet tarkasti. Munavolvon yhdistäminen panssarivaunun moottoriin ei ole ollut mikään läpihuutojuttu, vaan homma on vaatinut melkoista insinööriosaamista ja luovuutta.

Suosittelemme

Jäämme odottelemaan, miltä auto näyttää lopullisessa asussaan. Länsinaapuristakaan ei taida löytyä montaa erikoisempaa Volvoa kuin tämä rakennelma, josta löytyy ainakin riittävästi kuutiotuumia jenkkiautomiestenkin mielestä.

Lue lisää