Ratarossa-nimistä YouTube-kanavaa pyörittävä Scott Chivers rakastaa Ferrareita ja kaikkea niihin liittyvää. Brittimiehen lähestymistapa Maranellon oreihin on kuitenkin vähintään poikkeuksellinen.
Chivers on nimittäin rakentanut esimerkiksi rottakuntoisen avo-Testarossan, ja hänen käyttöautonaan palvelee rata-ajossa parhaiten kyntensä näyttävä 360 Challenge Stradale. Miehen absoluuttinen unelma-auto on kuitenkin 1980-luvun turboikoni F40, joista useimmat lepäävät priimakuntoisina keräilijöiden talleissa.
Maailmassa pitäisi kuitenkin olla ainakin yksi F40, jonka kohtalo on ollut paljon karumpi. Tämä auto kuului aikanaan Irakin diktaattori Saddam Husseinin Uday-pojalle, ja nyt Scott Chivers kyselee YouTube-kanavallaan vihjeitä superauton nykyisestä olinpaikasta. Hylätystä F40:stä on onnistuttu nappaamaan kuvia Irakissa, mutta sen nykyinen olinpaikka on mysteeri.
Uday Hussein oli lähes yhtä pahamaineinen hahmo kuin isänsä, mutta hän rakasti autoja. Udayn palkkalistoille kuului jopa henkilö, jonka tehtävänä oli kartoittaa mielenkiintoisia menopelejä netistä ja tulostaa niiden tiedot omaan kansioonsa. Joidenkin tietojen mukaan Uday omisti parhaimmillaan jopa yli 1000 autoa, kunnes hänen isänsä päätti polttaa monet niistä.
Suosittelemme
Kun USA valtasi Irakin, Uday antoi puolisotilaalliselle Fedayeen Saddam -järjestölle käskyn tuikata autonsa tuleen, jotta ne eivät päätyisi jenkkisotilaiden käsiin. F40 välttyi kuitenkin tältä kohtalolta, ja autosta on napattu vuosien mittaan kuvia eri puolilla Irakia. Ferrari ei ole säilynyt ihan vammoitta, vaan superauton moottoritilasta puuttuu osia ja sisustakin on kärsinyt. Ratiksikin on ruuvattu joku punainen tarvikeruori alkuperäisen kolmipuolaisen tilalle.
Ratarossan YouTube-kanavaan on jo tullut useita vihjeitä F40:n tämänhetkisestä olinpaikasta. Joku väitti auton majailevan Erbilin kaupungissa Pohjois-Irakissa, ja hitaasti liikkuvasta Ferrarista olisi kuulemma jopa otettu Facebook-video muutama viikko sitten. Toisen kommentoijan mukaan auto olisi taas päätynyt noin puoli vuotta sitten irakilaiselle keräilijälle, ja sitä ennen F40 olisi ollut vuosikausia säilöttynä talliin tai korjaamoon, jonka omistaja oli kuollut. Chivers on myös tehnyt oman sivun, jonka kautta voi jättää vinkkejä Uday Husseinin entisen F40:n kohtalosta.