Mersun XXL-katumaasturin uusimman painoksen kuvat vuosivat julkisuuteen – näillä eväillä haastetaan BMW X7

Mercedes täydensi katumaasturivalikoimaansa jo reilusti yli 10 vuotta sitten silloisen ML:n isoveljellä, joka nimettiin G-maasturia kunnioittaen GL:ksi. Massiivinen auto löysi mukavasti ostajia erityisesti Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla, ja niinpä sen tarina sai jatkoa vuonna 2013 lanseeratun toisen sukupolven myötä. Se tehtiin tuttuun tapaan ML:n pohjalta, mutta nimi vaihtui muutaman vuoden takaisessa faceliftissä GLS:ksi tähtimerkin muitakin SUV:eja koskeneen mallinimiuudistuksen myötä.

Sen tuloksena myös ML tunnetaan nykyään GLE:nä. Tämän auton uusin sukupolvi on juuri lanseerattu markkinoille, ja S-luokan katumaasturivastineena markkinoitu GLS seuraa nyt perässä. Uutuus esitellään virallisesti New Yorkin autonäyttelyssä parin päivän kuluttua, mutta sen kuvat vuosivat jo julkisuuteen. Mitään suuria yllätyksiä ei kuitenkaan paljastunut, koska auton testiprotoja on jo onnistuttu vangitsemaan salavalokuvaajien linsseille lähes naamioimattomina.

Uuden GLS:n muodot vaikuttavat tutuilta myös siksi, koska ne ovat hyvin lähellä viimeisimmän GLE:n linjoja. Edeltävien sukupolvien terävämmät taitokset ovat saaneet väistyä Mersun nykyisen pehmeänpyöreän designin tieltä, jossa esimerkiksi kylkilinjaan ei haluta tuoda ylimääräisiä pokkauksia. Uutuuden nokkaa koristaa GLE:n tyylinen iso maski, ja viirumaisissa takavaloissakin on samaa näköä. GLS:ssä on kuitenkin käytetty enemmän kromia välittämään mielikuvaa arvokkaamman luokan SUV:sta, ja auto ei näytä ylimassiiviselta sen runsaista mitoista huolimatta.

Sisustakin näyttää tutulta, koska kojelauta on lainattu suoraan GLE.stä. Isot tuplanäytöt ja arvokkaan oloiset materiaalit saavat edeltäjän tuntumaan kertaheitolla vanhentuneelta, ja myös tilojen pitäisi olla entistä väljemmät erityisesti toisen penkkirivin osalta. Tätä auttaa 60 millillä kasvanut akseliväli, joka on nyt 3137 millimetrin myötä myös pidempi kuin pahimpiin kilpailijoihin lukeutuvassa BMW X7:ssä.

Voimanlähdevalikoima kattaa Mercedeksen uusimmat miedot hybridit, joissa hyödynnetään 48 voltin sähköjärjestelmän mukanaan tuomaa mietoa hybriditekniikkaa suorien kuutosten parina. Myöhemmin tulevassa AMG:n muskelimallissa turvaudutaan monien muiden AMG-Mersujen pellin alta tuttuun nelilitraiseen tuplaturbokasiin, ja neliveto on luonnollisesti vakiona GLS:n kaikissa versioissa. Sama koskee myös yhdeksänvaihteista automaattia.

GLS-valikoima kruunataan todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana esiteltävällä Maybach-mallilla, joka saa kunnian olla ensimmäinen Atlantin toisella puolella valmistettava brändinsä edustaja. Maybachin erottaa tavallisemmista GLS:istä mahtipontisemmasta maskista, puskureista sekä vanteista, ja myös sisustan pitäisi tarjota Rolls-Royce Cullinanin ja Bentley Bentaygan haastavaa luksusta.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

80-luvun farmari-Buick oli vielä lama-Suomessakin tuttu näky

80-luvulla Yhdysvalloissa tila-autot olivat vasta syrjäyttämässä farmarin asemaa perheautona. Samaan aikaan Suomessa vastaavia autoja hamstrattiin verotussyistä. Käytetty farkku-Buick tai Chevrolet...

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä, lempinimeltään ”Flying Mustang” on tullut kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang. Tammikuussa 3,4 miljoonalla dollarilla huutokaupattu ”Bullitt”...

Tarina kahdesta ruotsalaiskaunottaresta ja historiallisesta rallin voitosta – autona Mercedes-Benz 220 SEb W111

Tarina historiallisesta voitosta ja kahdesta hurjapäästä Ewy Rosqvististä ja Ursula Wirthistä. Kuvassa Ewy Rosqvist ja Ursula Wirth Monte-Carlo -rallissa...

100 000 dollarin muskeli – restomod-tyylinen Dodge Challenger on rakennettu viimeisen päälle kuluja säästämättä

Vuonna 1970 debytoinut Dodge Challenger kuuluu muskeliautojen eliittiin myös hintansa osalta. Alkuperäiskuntoisista tai huippuentisöidyistä Haastajista saa tätä nykyä pulittaa...

eBussy on 20-heppainen hassu sähköauto, jossa on mieletön määrä vääntöä

Electric Brands voi kuulostaa jenkkiyhtiöltä, mutta firma tulee tukevasti Saksan maalta, ja on tuomassa varsin mielenkiintoista laitetta alati kuumeneville...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...