Mersun uusi hyper hatch menee komeasti poikittain – uudessa A 45:ssä on jopa 421 heppaa ja driftausmoodi

GTI-luokan ”kuumien luukkuperien”, eli hot hatchien teholukemat ovat nousseet viime vuosina aivan uudelle tasolle. Perinteisten hot hatchien yläpuolelle onkin syntynyt hyper hatcheiksi kutsuttujen autojen kategoria, jonka yksi ensimmäisistä jäsenistä oli edellissukupolven Mercedes-AMG A 45. Sen kaksilitraisesta turbokoneesta irtosi parhaimmillaan 380 heppaa, mutta auto ei saanut paistatella tämän lukeman myötä kauan luokkansa kärjessä. Audi RS 3:n 2,5-litraisen turboviitosen huipputeho nostettiin nimittäin muutama vuosi sitten tasan 400 hevosvoimaan, mikä on hyper hatchien tähänastinen ennätys.

Mersu on kuitenkin ottamassa valtikkaansa takaisin uuden A 45:n myötä. Viime vuonna lanseeratusta neljännen sukupolven A-luokasta on jo esitelty astetta miedompi A 35, jonka kaksilitrainen turbopata luovuttaa hitusen yli 300 heppaa esimerkiksi Audi S3:n tavoin. Uutta A 45:täkin on jo testattu jonkin aikaa, ja valmistaja on julkaissut vielä naamioteipin peitossa olevasta uutuudesta tiiserikuviakin. Nyt Mercedes-AMG täydensi niitä vauhdikkaalla videolla, jolla uuden A 45:n testiproto menee komeasti kahva edellä jäällä jossakin päin Ruotsia.

AMG:n pomo Tobias Moers on jo vahvistanut, että seuraava A 45 saa kahdeksanpykäläisen kaksoiskytkinautomaatin ja täysin uuden 4Matic-nelivedon. Siinä on eri asentoja, joista yksi on kahva edellä ajamista helpottava driftausmoodi. Se ei ole kylläkään enää mikään uutuus hot hatchien sarjassa, koska Ford toi vastaavan toiminnon Focus RS:ään jo nelisen vuotta sitten. Premium-merkkien joukossa Mercedes on kuitenkin ensimmäisenä asialla, ja A 45:n erottuvuuteen on panostettu muutenkin. Auton moottori on tehty uudelta pohjalta A 35:een verrattuna, ja korirakennettakin on jäykistetty entisestään.

Suorituskyvynkään ei pitäisi tuottaa pettymystä, koska jo ”perustason” A 45:ssä kerrotaan olevan 388 hevosvoimaa. Niiden voimin ei kuitenkaan haasteta vielä Audi RS 3:a luokan tehokuninkuudesta, ja niinpä tulossa on vielä astetta tulisempi S-versio AMG:n isompien mallien tavoin. Siinä on jo 421 heppaa, mikä on melkoinen lukema tehtaan jäljiltä olevaan kaksilitraiseen neloskoneeseen.

Jäämme odottelemaan auton lopullista lanseerausta ja Ingolstadtin vastaiskua. Audi turvautunee RS 3:n seuraavassakin sukupolvessa ympäristöpaineista huolimatta viisipyttyiseen turbokoneeseen, joka on tunnettu mainiosta virityspotentiaalistaan. Tehovaltikka saattaa siis siirtyä tälläkin kertaa Stuttgartiin vain väliaikaisesti.

LähdeCarscoops

Lue lisää