Mersun uusi CLS näyttää vihaiselta – neliovisen coupén kolmas sukupolvi esitellään pian

Mercedes-Benz perusti kokonaan uuden autoluokan, kun ensimmäisen sukupolven CLS esiteltiin vuonna 2004. Lähes veistoksellisen oloinen auto oli ainakin Mersun omien sanojen mukaan maailman ensimmäinen neliovinen coupé, vaikka esimerkiksi Rover oli hyödyntänyt hieman vastaavaa konseptia jo vuosikymmeniä aiemmin. Puritaanien mielestä ainoastaan kaksiovinen auto voi olla aito coupé, mutta ostajille asialla ei ollut suurta merkitystä. CLS kohosi sen verran suureksi menestykseksi, että monet kilpailijatkin hyppäsivät samaan kelkkaan.

CLS:n toisen sukupolven vuoro koitti vuonna 2011. Hieman kulmikkaammaksi muuttunut auto ei ollut monen mielestä enää yhtä kaunis kuin edeltäjänsä, mutta myynti on silti sujunut mukavasti. CLS:n tekniikka on päässyt kuitenkin vanhentumaan, koska se on tehty jo vuonna 2009 lanseeratun edelliskorimallin E-luokan pohjalle. Eeemeli uusiutui jo kohta kaksi vuotta sitten, ja CLS:n vuoro koittaa pikapuoliin. Kolmannen sukupolven neliovinen coupé paljastetaan koko komeudessaan joulukuun alussa avautuvassa Los Angelesin autonäyttelyssä, mutta Mersu julkaisi uutuudesta jo muutamia tiiserikuvia.





Niistä ja jo aiemmin nähdyistä salavalokuvista käy ilmi, että auton nokan ilme muuttuu suorastaan vihaiseksi nykymalliin verrattuna. Maski levenee alaspäin viimeisimpien AMG-Mersujen tyyliin, ja valot ovat tuiman oloiset kapeat viirut. Päiväajovaloina palvelevat umpioiden yläreunan terävästi taitetut ledinauhat. Tämä naamailme debytoi CLS:ssä, mutta se nähdään pian myös huomattavasti lompakkoystävällisemmässä hintaluokassa. Keväällä lanseerattavan uuden A-luokan keula on nimittäin hyvin samanhenkinen.

Mercedes julkaisi ennakkokuvan myös CLS:n sisustasta, jota dominoi massiivisen leveä näyttö muiden uusimpien tähtikeulojen tapaan. Neliovisessa coupéssa on kuitenkin panostettu erityisen paljon tyyliin, jota korostetaan esimerkiksi punaisella tunnelmavalaistuksella. Se kattaa jopa kojelaudan pyöreät ilmasuulakkeet, jotka näyttävät valotehosteiden ansiosta kuin raketin jälkipolttimilta. Tiiserikuvan auton kojelauta on koristeltu kiiltävällä hiilikuidulla, mutta toki klassisempaa puutakin tulee tarjolle. CLS:ään saa myös Mercedeksen hiljattain lanseeraaman Energizing Comfort -järjestelmän, joka yhdistää mm. tunnelmavalaistuksen, ilmastoinnin sekä istuinten hieronta- ja tuuletustoiminnot toisiinsa.

Pellin alla nähdään stuttgartilaisten upouusia suoria kuutosia sekä bensa- että dieselversioina, mutta perusmalleja vauhdittaa todennäköisesti astetta vaatimattomampi neloskone. Valikoiman huippuversiona palvelee ilmeisesti Mercedes-AMG CLS 53 -niminen luomus, josta pitäisi irrota turbokuutosen ja sähkömoottorin yhteispelin ansiosta noin 500 hevosvoiman kokonaisteho. Tuplaturbokasilla varustettu CLS 63 ei saa sen sijaan seuraajaa, koska neliovinen AMG GT ottaa muskeli-CLS:n paikan Mersun mallistossa.

 

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Voimanpuute ei vaivaa tätä Audia – uudessa ABT RS7-R:ssä on 740 heppaa ja 920 newtonin vääntö

Audi esitteli uusimman sukupolven RS 6:n ja RS 7:n viime syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä. Ne ovat ehtineet jo tuning-pajojen kynsiinkin,...

Autonvalmistajien historiaa: AMC – Taistelija kolmen suuren varjossa

Amerikan Yhdysvalloissa oli aikanaan kolme suurta autonvalmistajaa: General Motors (GM), Ford ja Chrysler. Näiden jälkeen tuli pienempi American Motors...

Upotti poikaystävänsä auton jokeen – samalla löytyi Mazda RX-7 ja viisi muuta autoa!

Vinkki vedenalaisesta autosta voi johtaa mystisiin löytöihin. Näin kävi sukellusryhmälle, joka oli saanut vinkin joen pohjassa köllöttelevästä avolavasta. Mustasukkaisuuden roihahtaessa...

Maailman vähiten ajettu Lamborghini Miura SV tarjolla – auto myytiin uutena Saudi-Arabian kuningasperheelle

Vuonna 1966 debytoinut Lamborghini Miura mainitaan usein maailman kauneimpia autoja listattaessa. Jo ”tavalliset” Miurat ovat nykyään huippukalliita, mutta tämän...

Oletko kuullut BMW E1:stä – tämä sähköauto esiteltiin jo 1990-luvun alussa

BMW:n i8-hybridisportin valmistus loppuu pian, mutta kaupunkikäytössä parhaimmillaan oleva i3-täyssähköauto jää edelleen tarjolle. Harva tietää, että i3:lla oli henkinen...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...