Mersun klassikkocoupé täyttää pyöreitä vuosia – nykyisen E-luokan coupén esi-isä esiteltiin tasan 40 vuotta sitten Genevessä

Mercedeksen coupét ja nelipaikkaiset avoautot olivat vain harvojen ja valittujen ulottuvilla 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa, jolloin Saksa eli talousihmeen kulta-aikoja. Strategiaa muutettiin hieman vuonna 1968, kun nykyisen E-luokan edeltäjänä toiminut /8-mallisarja tuli markkinoille. Sen pohjalta luotiin myös coupé, joka jäi hinnaltaan aiempia luksusluokan kaksiovisia edullisemmaksi. Keskiluokan coupékaan ei ollut mikään halpa auto, mutta se laajensi kuitenkin mukavasti asiakaskuntaa.

Niinpä Mersu päätti hyödyntää samaa strategiaa myös seuraajan osalta. Pystylyhtyisen W114- ja W115-mallisarjan korvasi legendaariseen maineeseen kohonnut W123, joka tuotiin markkinoille vuonna 1976. Uutta coupéa ei tarvinnut odotella kauan, vaan se lanseerattiin reilu vuosi myöhemmin Geneven autonäyttelyssä. Coupén muotoilussa ei ollut suuria yllätyksiä, koska ainoastaan kattolinja ja kaksi ovea vähemmän erottivat ensi vilkaisulla kaksiovisen auton tavallisesta taksimallista. Mitoissa oli kuitenkin eroja, ja niinpä coupé oli sedania matalampi ja lyhyempi.

Sivulasien muoto oli puolestaan tuttu jo edeltäjästä, mutta linjoja oli pyöristetty sopivasti modernismin hengessä. C123-korikoodin saanut coupé oli keskipilariton hardtop edeltäjämallin sekä sporttisemman ja kalliimman SLC:n tavoin. Tämä toi autoon mukavasti ilmavuutta ja perussedanista erottavaa tyylikkyyttä. Tekniikka oli kuitenkin pitkälti samaa, mutta laiskimpia dieseleitä ei sentään saanut coupén pellin alle.

Suosittelemme

Aluksi tarjolla olivat 230 C -, 280 C – ja 280 CE -versiot, mutta myöhemmin valikoima täydentyi vielä joillakin markkinoilla myydyllä 300 CD -kuutosnakuttajalla. C123:n taival päättyi elokuussa 1985, jolloin niitä oli saatu kaupaksi lähes 100 000 kappaletta. Tehoskaala ulottui 80 hevosvoimasta 156 heppaan, eli nykyisistä lukemista oltiin vielä kaukana.

Auton seuraaja, eli W124:n pohjalta tehty C124 tuli markkinoille pari vuotta myöhemmin, ja sen jälkeen Mercedes muutti jälleen coupé-strategiaansa. 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella tehtiin C-luokkaan pohjautunutta CLK:ta, kunnes mallimerkintä muutettiin taas E-luokan coupéksi. Vuonna 2009 esitelty coupé-Eemeli pohjautui kuitenkin nimestään huolimatta C-sarjaan, ja historiallisille juurille on palattu vasta nyt. Keväällä myyntiin saapuva uusi E-luokan coupé on nimittäin tekniikaltaankin aito Eemeli.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat