Maailman suurin posti- ja logistiikkayhtiö on saksalaisen Deutsche Postin ja DHL:n yhteenliittymä, jolla on myös melkoinen tarve jakelukalustolle. Yhtiö huolestui muutama vuosi sitten dieselmoottorisille jakeluautoille tulevaisuudessa kaavailluista ajokielloista kaupunkien keskustoissa, ja niinpä se halusi satsata sähköiseen jakelukalustoon. Deutsche Post DHL otti yhteyttä Mercedes-Benziin, jonka suurimpiin asiakkaisiin se kuuluu. Mersulta pyydettiin sähköisen jakelupakun kehittämistä, mutta Deutsche Post DHL:n toiveet eivät saaneet vastakaikua.
Projekti olisi kuulemma ollut liian kallis ja liiankin paljon edellä aikaansa, joten Mercedes ei kiinnostunut siitä. Niinpä postiyhtiön oli pakko suunnata katseensa muualle, ja sähköpakun kehittäjä löytyi Saksan Aachenista. Paikallisen korkeakoulun insinöörit loivat tätä tarkoitusta varten StreetScooter-nimisen sähköisen jakeluauton, jonka tuotantoa varten perustettiin myös samanniminen firma. Se on nykyään Deutsche Post DHL:n omistuksessa, ja tarkoituksena on korvata esimerkiksi suurin osa kaupunkijakelussa käytetyistä VW Caddyistä sähköpakuilla.
StreetScooteria ei olla kuitenkaan jättämässä pelkästään jakeluyhtiön yksinoikeudeksi, vaan sitä aiotaan tarjota muillekin halukkaille. Tätä tarkoitusta varten eri alojen firmat saivat auton tämän vuoden huhtikuussa omaan testikäyttöönsä, ja yritysten skaala ulottui pizzaläheteistä kattojen korjaajiin. Näiden firmojen joukossa oli myös hoitoalan yritys Frankfurt am Mainista. Tarkoituksena oli kuulemma testata, sopisivatko postin sähköpakut myös sairaankuljetukseen.
StreetScooter luovutettiin hoitoalan firman edustajaksi esittäytyneelle henkilölle, ja tähän asti kaikki meni hyvin. Luovutuksen jälkeen Deutsche Postin tietokone alkoi kuitenkin varoitella, että yrityksen osoitetta ei löydy sen jättimäisestä tietokannasta. Epäilykset heräsivät myös auton kehittäneellä insinööritiimillä Aachenissa, ja niinpä sähköpakussa ollut GPS-seuranta laitettiin päälle. Signaali kertoi, että auto oli matkalla kohti Stuttgartia, ja pian se paikannettiin jo Mersun testiradalle.
Suosittelemme
Vääriin käsiin joutunut jakeluauto haettiin pikaisesti takaisin, mutta Mercedeksen edustajat eivät esittäneet asiasta minkäänlaista anteeksipyyntöä. Testiautojen vuokraus peitefirmojen kautta on kuulemma alan normaali käytäntö, mutta tämä tapaus oli erityisen nolo lajissaan. Alun perin sähköisen jakelupakun kehittämisestä kieltäytynyt autonvalmistaja olikin nyt kovin kiinnostunut StreetScooterista, jota se on myös haukkunut julkisuudessa moneen kertaan viime aikoina.
Tapaus teki Deutsche Post DHL:n sen verran epäluuloiseksi, että se ei enää halua saksalaista autonvalmistajaa yhteistyökumppanikseen StreetScooterin seuraavaa mallia kehitettäessä. Partneriksi on sen sijaan valittu Ford, joka pitää pääkonttoriaan Atlantin toisella puolella. Myös Mersu ja kumppanit haluavat lähteä sähköpakujen markkinoille, mutta maailman suurimman jakeluyhtiön silmissä niiden peli on menetetty jo nyt.