Mersu antoi ennakkotietoja E-luokan faceliftistä – tarjolle tulee peräti seitsemän pistokehybridiversiota

Mercedeksen kestosuosikkeihin kuuluva E-luokka siirtyi nykysukupolveensa vuonna 2016, eli auton facelift kolkuttelee jo ovella. Se esitellään lähikuukausina, koska myynnin pitäisi startata Euroopan markkinoilla tulevan kesän aikana. Eemelin uusimman painoksen naamioituja testiprotoja on bongattu jo jonkin aikaa salavalokuvaajien linsseille, ja nyt Mercedes julkaisi itse ensimmäiset viralliset naamiokuvat ja tiedot ylemmän keskiluokan uutuudestaan.

Kuten yleensä tapana on, kasvojenkohotuksessa keskitytään ulkoisesti lähinnä naama- ja peräilmeen viilaamiseen. Eeemelin etuvalot muuttuvat hieman nykyistä suipommiksi, ja maskikin saa hieman alaspäin kallistettua fiilistä esimerkiksi A-luokan malliin. Kukkulan kuninkaana keikkuva Mercedes-AMG E 63 pääsee puolestaan nauttimaan muiden uusien AMG-Mersujen kaltaisesta Panamericana-maskista, ja kaikkiin malleihin tulee myös uusi etupuskuri.





Kylkilinja on käytännössä entisellään, kun taas takavalot muuttuvat leveämmiksi ja litteämmiksi tähtimerkin nykytyylin mukaisesti. Takaluukun kannen puolelle asti ulottuvat valot saavat auton näyttämään entistä leveämmältä, ja luonnollisesti myös takapuskuri menee uusiksi. Sisustaan tulee puolestaan mm. uusi ratti ja Mercedeksen viimeisin MBUX-käyttöjärjestelmä. Ohjauspyörän ”nappulat” ovat jatkossa kapasitiivisia, eli ne reagoivat kaikenlaiseen kosketukseen, ja myös ”Hei Mercedes” -komentoa tottelevalla puheohjauksella on entistä tärkeämpi osa Eemelin käyttämisessä. Lisäksi tarjolla on eleohjaus. MBUX:n mukanaan tuomat kaksi näyttöä ovat 10,25-tuumaisia, ja toinen niistä palvelee mittaristona.

Varustetasoina palvelevat jatkossa Avantgarde, Exclusive ja AMG Line, eli perusversio tiputetaan kokonaan pois valikoimasta. Avantgardessa on Mersun sporttimalleista tuttu iso tähti maskissa, kun taas perinteisen kromimaskin ja keulakoristeen saa Exclusive-paketin myötä. Ajoavustin- ja tietoviihdepuoli päivitetään myöhemmin tänä vuonna esiteltävän uuden S-luokan mallin, ja Eemelissä lähes koko softapuoli on kuulemma uutta. Tarjolla on monenlaisia aktiivisia järjestelmiä jarruista ohjaukseen, ja E-luokan pitäisi toimia entistä paremmin itsenäisesti niin liikenneruuhkissa kuin hätätilanteissakin.

Voimanlähdepuolella tarjolle tulee peräti seitsemän eri pistokehybridiä, kun mukaan lasketaan neliveto- ja farmariversiot. Uutuuksien joukkoon lukeutuvat myös kaksi mietoa hybridiä, eli 272 hepan kokonaistehoon yltävä bensanelonen integroidulla starttigeneraattorilla ja 367-hevosvoimainen suora kolmilitrainen kuutonen. Hiilidioksidigrammoja yritetään nyt leikata kaikista mahdollisista paikoista, ja siksi esimerkiksi perusmallin ajokorkeutta on laskettu 15 millillä pienemmän ilmanvastuksen nimissä. Jäämme odottelemaan Eemelin lopullista julkaisua, joka saattaa tapahtua reilun kuukauden päästä Geneven autonäyttelyssä.

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Pyhäinhäväistys vai tervetullut parannus – jenkkivirittäjä kutittaa Porsche 959:stä jopa 800 hevosvoimaa

Porsche 959 taisteli 1980-luvulla mm. Ferrari F40:n kanssa maailman nopeimman katuauton tittelistä. 959:n 450 hevosvoiman huipputeho oli aikanaan kova...

Miksi kaksioviset kansanautot ovat katoamassa?

Kaukana ovat ajat, jolloin Ford Capri, Opel Manta tai vaikka Toyota Celica olivat itsestään selviä valintoja työmiehelle tehdä naapurin...

Peugeot julkaisi lisää kuvia sporttihybridistään – 508 Sport Engineered tarjoaa vähintään 360 heppaa ja sähköisen nelivedon

Peugeot esitteli jo vuoden takaisessa Geneven autonäyttelyssä konseptiversion 508:n urheilullisesta hybridistä. 508 Sport Engineered -nimen saava auto tulee myyntiin...

Fiat Chrysler valmistaa nyt kasvosuojaimia Hellcat-muskeliautojen sijaan

Jälleen yksi autonvalmistaja rientää auttamaan maailmanlaajuisen hädän hetkellä. Yhdysvaltain Valkoinen talo on pyytänyt autotehtaita apuun COVID-19 -taistelussa. Dodge Challenger...

Lähes uudenveroinen klassikko tarjolla – vuoden 1979 VW Golf GTI:tä kehutaan maailman virheettömimmäksi lajissaan

Klassisten hot hatchien ystäville on nyt tiedossa todellista herkkua Isosta-Britanniasta. Saarivaltakunnassa huutokaupataan nimittäin mustaa ykköskorista VW Golf GTI:tä, jonka...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...