Mercedes luopuu farmareista – tilalle kaavaillaan korkealla maavaralla varustettuja sedaneita

Mercedeksen tehtaan omat farmariperinteet alkoivat 1970-luvun loppupuolella lanseeratun 123-korisen T-mallin myötä, ja jo sitä ennen lukuisat koripajat olivat esitelleet tulkintojaan farmariperäisistä Mersuista. Valitettavasti nämäkin perinteet uhrataan lähivuosina sähköautoilun alttarilla.

Saksalainen Automobilwoche tietää kertoa, että Mercedes-Benzin farmarit katoavat kokonaan stuttgartilaismerkin mallistosta vuoteen 2030 mennessä. Kompaktiluokan CLA Shooting Brake poistuu kuulemma näyttämöltä jo vuonna 2025, ja vastikään lanseerattu C-luokan farkku jää myöskin lajinsa viimeiseksi. Pisimpään mallistossa sinnittelee E-sarjan farmari, eli sellainen nähdään ilmeisesti vielä ensi vuonna lanseerattavasta seuraavasta sukupolvesta.

Vuonna 2030 myynnissä on sen sijaan jo seuraavan sukupolven E-luokka tai nykyisen EQE:n seuraaja ilman farmariversiota. Tämänkin ratkaisun syynä on sähköistyminen, koska Mercedeksen on pakko karsia mallivalikoimaansa uusien sähköautojen vaatimien investointien vuoksi. Täysin uusien sähköautojen perusrakenteiden kehittäminen vaatii niin paljon rahaa, että farkut jäävät tässä taistossa lehdellä soittelemaan.

Automobilwochen tietojen mukaan Mercedes miettii parhaillaan vaihtoehtoja farmarin korvikkeeksi käytännöllistä autoa etsiville asiakkaille. Ratkaisu voisi kuulemma olla korkealla maavaralla höystetty sedan. Se ei ainakaan tilojen puolesta kuulosta kovinkaan käytännölliseltä, eli helposti lastattavaa takaluukkua kaipaavat Mersu-asiakkaat joutuvat jatkossa tyytymään katumaasturiin. Crossover-henkinen sedan yhdistäisi kuitenkin SUV:n muut edut perinteiseen korimalliin, ja tällaisen sähköauton muodot kätkisivät myös paremmin lattian alle sijoitetut akut.

Suosittelemme

Lisäksi asiakkaat haluavat kuulemma nykyään muhkean kokoisia autoja, jollaisia SUV-sedaneista epäilemättä tulisi. Esimerkiksi Porsche on kuitenkin päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun, kun täyssähköisestä Taycanista on tarjolla peräti kaksi eri farmariversiota. Farmari on edelleen tärkeä erityisesti Euroopan markkinoilla, mutta ilmeisesti Mercedeksen suunnitelmissa siintävätkin rahakkaammat Kiinan markkinat.

LähdeCarscoops

5 KOMMENTIT

  1. Hmm..liekö päätös kuitenkaan lopullinen, sillä kykeneväthän muutkin tekemään farkuille sähköalustoja. Vastahan uutisoitiin miten mersu aikoo pudottaa ilmanvastuskerrointa sähköautoissaan matalammalla otsapinnalla ja luiskemmalla perällä. Sellainen ei suvilla onnistu. Ehkä siksi korkeampi maavara on tuotu esille? Oma arvaukseni, että pidemmän toimintamatkan vuoksi korkeat suvit katoavat ja tilalle tulee nuo cross-countryt korkeammalla maavaralla ja nelivedolla. Niitähän löytyy mersultakin jo nyt.

  2. Koiran omistajat kiittävät. Isoa eläintä ei voi kuljettaa muualla kuin farmarin takaluukussa tai pakussa.

  3. Tyylitajuinen ei pysty oksentamatta edes katsoa Mersufarkun suuntaan. Näitä rumiluksia eivät toisekseen osta kuin tyylitajuttomat eurooppalaiset. USAssa, Venäjällä, Aasiassa ei näitä rumiluksia ole edes myynnissä.

    Katso vaikka Mesen nettisivut näistä maista, ei ole farkkurumiluksia tarjolla.

  4. Tollasta möhköfanttia en osta ikinä. Tulee sitten merkinvaihto, jos noinntyperät suunnitelmat toteutetaan

  5. Karsisivat noista “turhista” malleista,A ja B sarjalaisista, E nyt on ainuita Mersun farkkuja joita EI kannattaa poistaa mallistossa, CLA,,, onko turhempaa automallia, ei…

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat