Vuonna 1993 190 E:n manttelinperijäksi esitelty C-luokka on noussut vajaassa 30 vuodessa yhdeksi Mercedeksen myydyimmistä malleista. Suosio jatkuu nykyisinä katumaasturibuumin aikoinakin, ja nyt tähtimerkin kompaktein takavetoinen mallisarja siirtyy viidenteen sukupolveensa.
C-sarja on usein seurannut muotoilultaan S-luokan viitoittamaa tietä, ja tämäkään kerta ei tee sääntöön poikkeusta. Uuden C:n mittasuhteet ovat toki pykälää sporttisemmat tämän segmentin vaatimusten mukaisesti, mutta esimerkiksi kylkilinjan pokkaukset ovat kuin suoraan viime syksynä esitellystä Ässästä. Sama koskee kohti takaluukun kantta suipponevia takavalojakin, mutta niiden yläpuolinen kromilista on sentään jätetty pois nuorekkaamman ulkoasun nimissä.
Keulan ilme on puolestaan lähellä viime kesänä faceliftattua E-luokkaa, mutta C:n katse on hieman terävämpi pienempien etuvaloumpioiden ansiosta. Mersun promokuvissa on käytetty AMG Line -paketilla varustettuja autoja, joiden tunnuspiirteisiin kuuluu ”timanttimaski” hieman urheilullisempien puskurien ja vanteiden ohella. Kuten tapana on, myös C-luokan mitat ovat korkeutta lukuun ottamatta kasvaneet mallivaihdoksessa. Pituus on venähtänyt 6,35 sentillä ja leveys sentin verran, kun taas akseliväli on kasvanut noin 2,5 cm.
Tämän pitäisi tuoda paremmat polvitilat takamatkustajille, ja myös pääntilan mainostetaan kasvaneen sentillä pienentyneestä korkeudesta huolimatta. Edessä pitäisi olla puolestaan entistä enemmän kyynärpäätilaa, kun taas tavaratilan vetoisuus on sedanissa säilynyt ennallaan. T-farmarimallin ruuman vetoisuus on kuitenkin kasvanut 30 litralla 490 litran lukemaan. Hitusen entistä väljemmät tilat voivat ensi-istumalta jäädä vielä huomaamatta, mutta kojelaudan uusi tyyli pistää taatusti silmään.
Suosittelemme
Täälläkin esikuvana on toiminut S-luokka. C on saanut luksussegmentin isoveljensä kaltaisen voimakkaasti kallistetun keskinäytön, joka on Tesla-tyyliin pystysuunnassa ja työntyy ikään kuin keskikonsolista ylöspäin. 11,9-tuumainen ruutu on C:ssä kallistettu hivenen kuskiin päin, millä alleviivataan ajajan auton statusta. Keskinäyttöä täydentää 12,3 tuumainen digitaalinen mittaristo, jonka ulkoasu on hyvin tablettimainen S-luokan tyyliin. Käyttöjärjestelmänä palvelee tähtimerkin viimeisin MBUX, jota täydentää Hey Mercedes -komennolla toimiva puheohjaus. Autossa on myös etäpäivitysmahdollisuus, ja navigaattoriin saa nyt lisättyä todellisuutta.
Moottorivalikoiman osalta tarjolla on enää neloskoneita. Aloitusvaiheen bensakoneina saatavilla ovat 170-hevosvoimainen C 180, 204-heppainen C 200 ja 258-hevosvoimainen C 300. Kahdessa ensin mainitussa on 1,5-litrainen turbomoottori, kun taas C 300:n iskutilavuus on kaksi litraa. C 200:een ja 300:een saa lisävarusteena myös 4MATIC-nelivedon. Dieselpuolen tarjonta koostuu puolestaan 200-heppaisesta C 220 d:stä ja 265 hevosvoiman potkun tuottavasta C 300 d:stä. Molemmat dieselit ovat kaksilitraisia. Kaikki moottorivaihtoehdot ovat 48 voltin sähköjärjestelmällä ja starttigeneraattorilla toteutettuja mietoja hybridejä.
Loppuvuodesta perässä seuraa 313 hevosvoiman kokonaistehon ja jopa 100 kilometrin sähköisen toimintasäteen tarjoava C 300 e -pistokehybridi. Myös Mercedes-AMG:n tuleva C 63 e -huippumalli on neloskoneella toteutettu pistokehybridi, ja hieman edullisemmassa C 43:ssakin täytyy tyytyä neljään sylinteriin. Kuutos- ja kasikoneiden lisäksi myös lisävarusteinen ilmajousitus on C-luokan osalta historiaa, mutta pistokehybrideissä ja farmarissa on sentään ilmajousitettu taka-akseli vakiona. Autoon voi nyt myös ruksia nelipyöräohjauksen, joka pienentää kääntösädettä lähes puolella metrillä.
Uuden C-luokan myynti Euroopan markkinoilla starttaa kesän aikana, joten ensimmäiset autot nähtäneen Suomessakin jo muutaman kuukauden päästä. Hinnoista ei ole tätä kirjoitettaessa vielä tietoa.