Mercedes antoi lisätietoja sähköisestä G-luokasta – EQG:n luvataan tarjoavan ilmiömäinen suorituskyky niin maastossa kuin kadullakin

Edes legendaarinen G-luokka ei ole turvassa sähköistymiseltä, kun Mercedes-Benz uusii mallistoaan kiivaaseen tahtiin. EQG-nimen saavasta sähkö-G:stä saatiin esimakua jo yli vuosi sitten esitellyn konseptin myötä, ja nyt tulevasta tuotantomallista annettiin lisätietoja.

Mercedes-Benzin toimitusjohtaja Ola Källenius on jo päässyt EQG:n varhaisen prototyypin rattiin. Hän kertoi kokemustensa perusteella Motor Trendille, että sähkö-SUV tarjoaa ilmiömäisen suorituskyvyn sekä kadulla että maastossa. Källenius kuvaili autoa markkinointihenkiseen tyyliin myös päteväksi ja helpoksi ajaa, joten G-luokan polttomoottorimalleihin tottuneilla asiakkailla ei pitäisi olla suuria kynnyksiä siirtyä sähköauton ratin taakse.

Tuotantoauton voimalinjasta ei ole annettu vielä tietoja, mutta konsepti debytoi neljän sähkömoottorin voimin, jotka tulevat ilmeisesti tuotantomalliinkin. Moottorit toimivat itsenäisesti, ja tekniseen repertuaariin kuuluu myös kaksipykäläinen vaihteisto. Mercedes on jo julkaissut videon EQG-konseptista tekemässä ”tankkikäännöstä”, eli 360 asteen pyörähdystä auton omien akseleiden kautta. Sähkö-G:ssä on polttomoottorimallien tavoin takana jäykkä akseli ja edessä erillisjousitus, mutta akselit tehdään kuitenkin räätälintyönä sähköautoa varten.

Mercedes on kehittänyt sähköautojaan varten uuden EVA2-nimisen pohjalevyn, mutta EQG:ssä sitä ei käytetä. G pysyy täysin omana autonaan myös sähkömoottoreilla varustettuna, ja perusrakenteessa on luonnollisesti monia yhtäläisyyksiä polttomoottorimallien kanssa. EQG eroaa muista sähkö-Mersuista akkujensakin osalta, koska täyssähköiseen maasturiin saa lisähinnasta piianoditekniikkaa hyödyntävän akun. Sen myötä energiatiheys kasvaa 20-40 prosentilla, mutta toki myös hinta nousee.

Suosittelemme

Mercedes-Benz on lisäksi kehittämässä litiumioni-fosfaattiakkuja lähtötason sähköautoihinsa, ja lisäksi stuttgartilaiset tekevät uusien akkukennojen kehityksen suhteen yhteistyötä Stellantiksen sekä ACC:n kanssa. EQG:täkin on aikaa vielä kehittää, koska auto on tulossa markkinoille jossakin kohtaa vuoden 2024 aikana. Sähkö-G:tä saa todennäköisesti eri voimanlähde- ja akkuvaihtoehdoilla, joten eväät G-luokan menestystarinan jatkumiselle täyssähköisessä tulevaisuudessa vaikuttaisivat olevan kunnossa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat