Melkein kuin 50-luvun Corvette pistokehybridinä – Songsan Motorsin luomus on jälleen yksi erikoisuus Kiinasta

Kiinalaiset hallitsevat autojenkin suhteen kopioimisen jalon taidon. Yleensä esikuvana toimivat modernit länsimaiset premium-luokan menopelit, mutta nyt kopioinnin kohteeksi on päätynyt 1950-luvun Corvette.

Nettiin putkahti kuvia Songsan Motors -nimisen valmistajan SS Dolphinista, jonka esikuvana on ilmiselvästi toiminut 1958-mallinen nelilamppuinen Corvette. Edes valmistaja ei yritä peitellä tätä, ja niinpä Songsanin nettisivuille on ladattu kuvia mm. Brad Pittistä, Tom Cruisesta ja George Clooneysta jenkkiklassikon ratin takana. Aito 1958-vuosikerran Corvette edusti vielä amerikkalaisen urheiluauton ensimmäistä sukupolvea, joka joutui väistymään moneen kertaan faceliftattuna vuonna 1963 täysin uuden seuraajan tieltä.

SS Dolphininkin keulalla on neljä pyöreää valoa, jotka on toteutettu ledeillä modernien aikojen hengessä. Kromimaskikin on hyvin Vette-henkinen, ja samaa voidaan sanoa myös panoraamatuulilasista ja korin monista muista retrotyylisistä yksityiskohdista. Suurin ero on kuitenkin mittasuhteissa. Kiinalaiskopio on varsinkin suoraan sivulta katsottuna suorastaan koomisen näköinen pitkän etuylityksensä vuoksi. Tämä viittaa vahvasti etuvetopohjaiseen tekniikkaan, ja kyljetkin ovat alkuperäistä Vetteä suoremmat.

Kova katto on sen sijaan linjoiltaan pitkälti esikuvansa mukainen, ja se on myös irrotettavaa mallia aidon asian tavoin. SS Dolphinin pituudeksi kerrotaan 4800 milliä, kun taas leveys on 1850 ja korkeus 1390 millimetriä. Kiinalaisluomus on siis 300 milliä pidempi ja 94 milliä korkeampi kuin alkuperäinen Corvette. Retrotyyli on vahvasti läsnä sisustassakin, mutta digitaalimittaristo, ”kelluvaa” mallia oleva tietoviihdejärjestelmän ruutu sekä alareunastaan litistetty ratti edustavat nykyaikaa.

Suosittelemme

Tekniikkansa osalta autolla ei ole mitään tekemistä vanhan Corvetten kanssa. SS Dolphin on nimittäin pistokehybridi, jonka etenemisestä vastaa 1,5-litrainen bensaturbo sähkömoottorin avustamana. Voimalinja on ilmeisesti lainattu BYD-nimiseltä valmistajalta. 16 kWh:n akkupaketin luvataan mahdollistavan 90-100 kilometrin sähköisen toimintasäteen, ja suorituskykynsä osalta kiinalaiskopio jättää aidon klassikko-Vetten taakseen. Satasen nopeuden kerrotaan nimittäin olevan taulussa vain 4,9 sekunnissa.

SS Dolphinista pitää Kiinassa pulittaa meidän valuutaksi muutettuna reilut 74 000 euroa, eli auto on sikäläisillä markkinoille lähes puolet kalliimpi kuin upouusi Camaro.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat