Mazdan takavetoinen sedan saattoi kuolla jo ennen syntymäänsä – japanilaismerkki asettaa katumaasturit etusijalle

Automaailmassa on liikkunut jo vuosien ajan huhuja suoralla kuutosella varustetusta takavetoisesta sedanista, joka korvaisi viime vuonna tuotannosta poistuneen viimeisen Mazda6:n. Japanin BMW:tä odottaneet joutuvat kuitenkin pettymään ainakin toistaiseksi.

Huhut eivät osoittautuneet täydeksi uutisankaksi, koska Mazdan uusi takavetopohjainen perusrakenne ja sitä vauhdittamaan suunnitellut suorat kuutoskoneet ovat valmiina. Ne debytoivat muutama viikko sitten upouudessa CX-60:ssa, joka on pitkällä nokalla siunattu sporttisen oloinen katumaasturi. Monet jäivät tämän jälkeen odottamaan vastaavan sedanin julkaisua 6:n seuraajaksi, mutta ainakaan Euroopassa tällaista autoa ei toistaiseksi nähdä.

Mazdan insinööri- ja tuotekehitystoimintoja vanhalla mantereella johtava Joachim Kunz kertoi brittiläiselle Autocarille, että Mazda haluaisi kyllä tuoda tuotantoon muutaman vuoden takaisen Vision Coupe -konseptin kaltaisen kuutoskoneisen sporttisedanin tai ison urheilucoupén. Tällä hetkellä prioriteetit ovat kuitenkin muualla, eli tavoitteena on myydä katumaastureita. SUV-trendi on voimistumassa Mazdalla vielä yleistäkin suuntausta enemmän, ja japanilaismerkin parhaiten kaupaksi käyvät mallit edustavat juuri tätä autoluokkaa.

Katumaasturien asettaminen etusijalle ei tule nykyisessä markkinatilanteessa varmasti kenellekään yllätyksenä. Ylemmän keskiluokan sedanien myynti on laskenut viime vuosina kuin lehmän häntä, ja takavuosien suosikkimalleista esimerkiksi Honda Accord, Toyota Avensis ja Citroën C5 ovat jo poistuneet markkinoilta. Hiljattain saatiin kuulla samoja uutisia Renault Talismanista, ja myös Ford Mondeo sekä Opel Insignia liittyvät pian tähän joukkoon.

Suosittelemme

Mazdan ratkaisu asiaan olisi ollut premium-merkkien haastaminen takavetoisen ja kuutoskoneisen mallin voimin, mutta ainakaan nykyisessä tilanteessa tällaiselle autolle ei nähdä tarpeeksi kysyntää. Täytyy tosin muistaa että Kunzin kommentit koskevat vain Eurooppaa, joten ehkäpä takavetorakenteen varaan tehty sedan näkee vielä päivänvalon jossakin päin maailmaa. Pohjalevy sille löytyisi ainakin jo valmiina, mutta Mazda ei suostu kommentoimaan asiaa virallisesti millään tavoin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat