Mazda on valmistanut kaksi miljoonaa wankelmoottoria – lisää on tulossa

Mazda on pitänyt käytännössä ainoana merkkinä wankelmoottorin lippua korkealla aivan viime aikoinakin. Japanilaismerkin seikkailut kiertomäntämoottorien maailmassa alkoivat vuonna 1961, ja tähän mennessä Mazda on valmistanut tasan kaksi miljoonaa wankelmoottoria.

Kaikki alkoi 62 vuotta sitten, kun japanilaiset solmivat teknistä yhteistyötä koskevan sopimuksen saksalaisen wankelpioneeri NSU:n kanssa. Vuonna 1967 Mazda marssitti estradille kiertomäntämoottorilla vauhditetun Cosmo Sportin, joka kuului urheiluautojen kategoriaan. Seuraavaksi vuorossa olivat coupé-koriset Familia Rotary / R100 ja Luce Rotary / R130 vuosina 1968 ja 1969. Seuraavana vuonna syntyi puolestaan legendaarinen RX-sarja Capella Rotarynakin tunnetun RX-2:n myötä.

Kuva: Mazda

Vuoteen 1973 mennessä Mazda oli valmistanut jo puoli miljoonaa wankelmoottoria. Kesti kuitenkin vielä viisi vuotta kunnes kaikkien aikojen tunnetuin wankelmoottorinen auto, eli Mazda RX-7 sai alkunsa. Takavetoinen sportti vetosi ostajiin, ja vuonna 1986 vain vuosi toisen sukupolven RX-7:n debyytin jälkeen Mazda oli tehnyt jo 1,5 miljoonaa wankelmoottoria.

Kuva: Mazda

Kiertomäntämoottorilla oli meriittinsä myös moottoriurheilupuolella. Vuonna 1991 Mazda ylsi wankelmoottorisella 787B-prototyypillä Le Mansin 24 tunnin yleiskilpailun voittoon ensimmäisenä japanilaismerkkinä. Samana vuonna lanseerattiin kolmannen polven RX-7, jota monet pitävät vieläkin yhtenä kaikkien aikojen kauneimmista japsiautoista. Vuonna 2003 sen seuraajaksi esiteltiin erikoisella oviratkaisulla varustettu RX-8, jonka taipaleen päättyminen vuonna 2012 merkitsi myös Mazdan wankelmoottoristen urheiluautojen loppua.

Kuva: Mazda

Mazda oli peräti 11 vuoden ajan kokonaan ilman wankelia, mutta tänä vuonna starttasi aiemmin pelkällä sähkömoottorilla tarjolla olleen MX-30:n tuotanto 170-heppaisena pistokehybridinä. Siinä wankelmoottoria käytetään tosin pelkkänä generaattorina, joka lataa 17,8 kWh:n akkua. Wankelin ansiosta toimintamatka on parhaimmillaan 600 kilometriä pienestä akusta huolimatta.

Japanilaisilla saattaa kuitenkin olla suurempiakin tulevaisuudensuunnitelmia wankelmoottorille. Tokiossa pidetyssä Japan Mobility Show’ssa esiteltiin nimittäin juuri Iconic SP -niminen urheiluautotutkielma, jossa vastaavalla hybriditekniikalla saavutetaan 370 hevosvoiman teholukema.

Kuva: Mazda
Kuva: Mazda
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat