Maailman edullisin sähköauto on tässä – sporttisen näköisessä Sondorsissa täytyy tosin tyytyä vain kolmeen pyörään

Uusia sähköautovalmistajia on syntynyt viime aikoina kuin sieniä sateella. Pienten start-upien joukkoon on nyt liittynyt Sondors-niminen tulokas, joka esitteli juuri avautuneessa Los Angelesin autonäyttelyssä oman tulkintansa edullisesta sähkökulkineesta. Sondorsin luomus on saatu aikaan joukkorahoituskampanjan avulla, joka päättyi tammikuussa. Auto tuli valmiiksi vain seitsemän kuukautta myöhemmin, joten tuotekehitykseen ei ainakaan tuhlattu liikaa aikaa.

Model Sondorsiksi ristitty uutuus on suorastaan sporttisen näköinen pieni coupé, jossa on kuitenkin vain kolme pyörää. Niistä kaksi on edessä ja yksi takana. Istuinpaikkojakin on kolme, eli takaosastolle voi ottaa kyytiin ainoastaan yhden matkustajan. Varsin onnistuneen oloisen muotoilun lisäksi auton houkuttelevin ominaisuus on varmasti sen hinta. Lähtöhinnan uumoillaan nimittäin jäävän Atlantin takana 10 000 dollarin maagiseen rajapyykkiin.

Vastaavalla konseptilla suunniteltuja sähköautoja on nähty aiemminkin, ja Sondorsissa on monia yhteisiä piirteitä esimerkiksi Elio-nimisen pienen sähkökulkineen kanssa. Elion lanseerauksessa markkinoille on kuitenkin ollut monenlaisia ongelmia, joilta Sondors toivottavasti välttyy. Täyssähköiseen Sondorsiin saa erikokoisia akkupaketteja, joita pystyy lataamaan 110:n ja 240 voltin pistorasioista. Myös toimintamatkan pituus vaihtelee akkupaketin koon mukaan.

Autolla pitäisi päästä joko 120, 240 tai 320 kilometriä yhdellä latauksella, ja kiihtyvyys on suorastaan sporttista tasoa. Sondorsin luvataan nimittäin pinkaisevan 60 mailin tuntivauhtiin (96 km/h) parhaimmillaan viidessä sekunnissa, ja hitaimmallakin versiolla kestää tässä suorituksessa vain kahdeksan sekuntia. Sähköautotulokas on suunnittelemassa kolmipyöräisestä uutuudestaan esisarjan prototyyppiä, mutta varsinainen tuotanto vaatii vielä muutakin. Auton osien valmistuksessa tarvittavat työkalut vaativat nimittäin jopa 20 miljoonan dollarin investoinnin.

Suosittelemme

Jos rahat saadaan kasaan, Sondors aikoo kaupata luomustaan netin kautta. Autot toimitetaan suoraan ostajille ilman välikäsiä, minkä pitäisi mahdollistaa kaikkia kilpailijoita edullisempi hinta. Firman perustaja ja toimitusjohtaja Storm Sondors maalailee jo kuvaa tulevaisuudesta, jossa ostajan ei tarvitse enää tehdä valintaa edullisen kulkupelin ja sähköauton välillä. Sondors haluaa sähköautot kaikkien saataville, mutta nähtäväksi jää, kuinka lisärahoitusta kaipaavan yrityksen käy sähköautomarkkinoiden melskeessä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat