Lisätietoa Toyotan jymypaukusta – ralliauton luokittelumallina toimivassa GR Yariksessa on nelivedon ohella sporttinen kolmiovinen kori

Toyota palasi Tommi Mäkisen johdolla muutama vuosi sitten rallin MM-sarjaan lähes 20 vuoden poissaolon jälkeen. Jälki on ollut nyky-WRC:ssäkin vakuuttavaa, mistä kertovat mm. viime vuoden valmistajien mestaruus ja Ott Tänakin tänä vuonna saavuttama kuljettajien maailmanmestaruus. Toyotan modernin rallitykin pohjana on toiminut kolmiovinen Yaris, joka on siviilimaailmassa varsin tavanomainen pikkuauto. Yariksesta tehtiin sentään muutama vuosi sitten pieni erä kompressoriahdetulla nelosella ryyditettyä GRMN-erikoismallia, mutta sekin oli perus-Yaristen tavoin etuvetoinen.

Yariksen katuversio on juuri siirtymässä uuteen sukupolveensa, jota saa enää pelkästään viisiovisena. Toyota kertoi jo aiemmin, että uudesta Yariksesta tehdään entistä lähempänä oikeaa ralliautoa oleva sporttimalli, josta julkaistiin ensimmäinen tiiserikuvakin muutama viikko sitten. Tuolloin vielä Yaris GR-4:n nimellä kulkenut hot hatch luvattiin paljastaa marraskuun lopussa Australian MM-rallin yhteydessä, joka kuitenkin jouduttiin perumaan kokonaan metsäpalojen vuoksi.

Niinpä Toyota kertoi nyt, että ilmeisesti GR Yaris -nimen saava uutuus paljastetaan koko komeudessaan tammikuun alkupuolella tuning-kalustoon ja sporttimalleihin keskittyvässä Tokyo Auto Salonissa. Sitä ennen auto nähdään tositoimissa jo joulukuussa Toyota Gazoo Racingin omassa tapahtumassa. GR Yariksesta julkaistiin nyt myös ensimmäiset kuvat ja videot, joissa taskuraketti nähdään kokonaan tiiserikuvan pienen välähdyksen sijasta.

Suurin yllätys on ovimäärä ja kattolinja, koska GR on perus-Yariksista poiketen kolmiovinen ja varustettu lähes coupé-henkisellä katolla. Matalampi kori toimii paremmin ralliauton lähtökohtana, ja juuri se on syy GR:n olemassaoloon. Autossa on myös tavallisia Yariksia leveämpi raideväli, ja jousituskin on eri tyyppiä nelivetoisen rallitykin luokittelemiseksi. Myös katuautossa on neliveto, mikä näkyy hyvin Toyotan julkaisemalla videolla. Siinä firman pääjohtaja Akyo Toyoda alias Morizo kiihdyttää hot hatchilla matkaan kaikki pyörät sutien.

Seuraavaksi vuorossa on driftausta hiekalla komean pörinän saattelemana. Akyo Toyoda kertoo autofriikkinä rakastavansa bensan tuoksua enemmän kuin mitään muuta, missä on melkoinen ero Toyotan muuten suosimaan poliittisesti korrektiin hybridilinjaan. Onneksi merkki tekee jälleen todellisia ajajan autojakin esimerkiksi vanhojen Celica GT-Fourien malliin. Uuden GR Yariksen voimanlähteestä ei ole vielä varmuutta, mutta todennäköisesti nokalla pörisee WRC-kilpurin tavoin turbonelonen. Uutuus ei jää muuten miksikään piensarjaksi, koska sitä on valmistettava vähintään 25 000 kappaletta ensi vuonna ralliauton luokittelemiseksi.

Suosittelemme

LähdeCarscoops

Lue lisää