Lamborghinista on myös hot rodiksi – ranskalaisrakentajat tekivät hurjan luomuksen nelipaikkaisen Espadan pohjalta

Lamborghinin valikoimasta löytyy nykyään perhekäyttöönkin sopiva malli, kun urheiluautomerkki toi tänä vuonna myyntiin Urukseksi nimetyn katumaasturinsa. Takapenkillä varustettu Lambo ei ole kuitenkaan mitään uutta, koska italialaisvalmistajan valikoimaan kuului jo 1980-luvulla LM002-niminen aito maasturi. Sitä ennen perhe-Lamborghinin viittaa sai kantaa kaksiovinen Espada, joka esiteltiin tasan 50 vuotta sitten.

Monacon ruhtinaankin autotallista aikanaan löytyneen Espadan puolen vuosisadan mittaista merkkipaalua on juhlittu tänä vuonna monin tavoin. Lamborghini järjesti esimerkiksi Italiassa malliin keskittyneen erityisen ajotapahtuman, ja myös tehtaan museon omistuksessa ollut yksilö pääsi täysentisöinnin kohteeksi. Virallinen juhlinta jäi tähän, mutta myös yksittäiset harrastajat ovat kantaneet kortensa kekoon.

Suurin osa maailman Espadoista on edelleen alkuperäisessä asussaan, mutta ranskalainen rakentaja päätti repäistä oikein kunnolla mallin juhlavuoden kunniaksi. Danton Arts Kustoms – ja Carrosserie Herve -nimisten pajojen yhteenliittymä etsi aihiokseen sopivan Espadan, joka päätettiin muuttaa hot rodiksi. Suunnitelma on lähes järjetön jo ajatuksen tasolla, ja lopputulos on vielä älyttömämpi.

Lambo sai ensinnäkin katon choppauksen, ja suurin osa auton koripaneeleista joko modifioitiin tai poistettiin kokonaan hot rod -maisen ulkoasun luomiseksi. Espadan etupyöriksi asennettiin 19-tuumaiset kiekot, ja takapyörillä on mittaa peräti 20 tuumaa. Michelinin renkaille kietaistut vanteet ovat takana niin leveät, että ne on asennettu kokoaan auton kylkilinjan ulkopuolelle perinteiseen hot rod -tyyliin. Tämä tekee koko luomuksesta älyttömän leveän, koska jo Espadan peruskori on kaukana kapeasta.

Myös esimerkiksi tuulilasi on tehty räätälintyönä tätä autoa varten, ja moottorikin on jätetty kokonaan näkyville. V12 on edelleen auton alkuperäinen, ja istuinjärjestelykin on jätetty 2+2-tyyppiseksi. Sisustaa on kuitenkin yksinkertaistettu oikein urakalla, ja monet osat on maalattu korin kanssa samalla mattaharmaalla. Ulkokuoreen on tuotu kontrastia Italian lipun värisillä raidoilla ja kirkuvan punaisilla vanteilla, joiden takana pilkottavat paljon alkuperäistä isommat ja rei’itetyillä levyillä varustetut jarrut.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat