Lamborghinin ylpeydenaiheena on toiminut jo merkin perustamisen ajoilta 1960-luvulta lähtien vapaasti hengittävä V12, josta italialaiset ovat pitäneet kiinni myös VW-konsernin omistuksessa. Pannun viimeisin inkarnaatio nykyisen Aventador SVJ:n pellin alla on iskutilavuudeltaan 6,5-litrainen, ja huipputeho kirjataan komeaan 770 hevosvoiman lukemaan.
Vapari-V12:t alkavat kuitenkin olla hyvin uhanalainen laji nykyisten päästömääräysten aikana. Lamborghinikin tietää tämän paremmin kuin hyvin, mutta kaksitoistasylinteristä täysimoottoria ei olla kuitenkaan korvaamassa pienemmällä ahdetulla myllyllä edes Aventadorin seuraajassa. V12 aiotaan sen sijaan pitää hengissä liittämällä se yhteen sähkömoottoreiden kanssa, jolloin päästöt pienentyvät mukavasti ja tehokin kasvaa entistä suuremmaksi.
Nyt brittiläinen Autocar tietää kertoa, että Lamborghini saattaa esitellä tällaisella voimalinjalla varustetun hyperauton jo syyskuussa ovensa avaavassa Frankfurtin autonäyttelyssä. Rajoitettuna eränä valmistettavan uutuuden veroton hinta on kuulemma yli 2,2 miljoonaa euroa, ja auto tunnetaan koodinimellä LB48H. Lambon hybriditykki on ilmeisesti näytetty potentiaalisille ostajille jo viime vuonna, joten hyperauto voi olla jo loppuunmyyty ennen virallista esittelyä.
Auton avulla aiotaan siis antaa esimakua muutaman vuoden kuluttua tulossa olevan Aventadorin seuraajan tekniikasta. LB48H:ta vauhdittaa vapari-V12:sta ja jopa kolmesta sähkömoottorista koostuva voimalinja, jonka kokonaistehon pitäisi olla 1000 hevosvoiman luokkaa. ”Vain” 770-hevosvoimainen Aventador SVJ jää siis komeasti taakse, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon potkua Lamborghini aikoo tarjota hybridihyperautoa hieman laajempaan asiakaskuntaan vetoavassa Aventadorin seuraajassa.
Suosittelemme
Vaikka Frankfurtissa todennäköisesti nähtävä LB48H on tekniikaltaan lähellä Aventadorin seuraajamallia, muotoilun osalta autot kulkevat omia polkujaan. Hybridihyperauto on luultavasti vieläkin radikaalimpi ilmestys kuin Aventadorin seuraaja, jonka linjat saavat kuulemma vaikutteita Lamborghinin viime vuonna esittelemästä Terzo Millennio -konseptista. Olemme paikan päällä Frankfurtissa, jossa Lamborghini ja monet muut merkit esittelevät uutuutensa 10.9. pidettävissä lehdistötilaisuuksissa.