Lahden X-treme Car Show:n jenkkiautonäyttelyn puolelta saattoi viime viikonloppuna bongata monenlaista jenkkikomistusta. Kuten käytännössä kaikissa autonäyttelyissä, osa autoista pitää sisällään melkoisen työvoiton raatokuntoisesta metsälöydöstä pokaaleja kerääväksi trailer-queeniksi. Alati hupenevassa vähemmistössä ovat ne autot, jotka ovat säilyneet varsin vähäisin kilometrein näihin päiviin saakka.
Kauniin luonnonvalkoinen vuosimallin 1966 Pontiac Le Mans edusti kuitenkin viimeksi mainittua lajia. Upeakuntoinen autokaunotar on ollut koko historiansa ajan vain omistajilla, jotka ovat antaneet sille rakkautta ja huolenpitoa. Yli 50-vuotiaan auton kohdalla tämä on harvinaista, sillä usein kohdalle sattuu vähintään yksi omistaja, jonka aikana auton kunto romahtaa oleellisesti. Alun perin juttumme Le Mans löysi tiensä Ruotsiin Göteborgiin lyhytkestoiseen omistukseen liikemiehen käsiin. Tästä auto jatkoi matkaansa työkseen autoja myyvälle, joka yllättäen omistikin auton pitkän tovin. Pontiac-kaunotar nimittäin toimi sisäänheittäjänä miehen autoliikkeen näyteikkunalla!
Auto oli jäänyt tulikirjaimin mieleen eräälle asiakkaalle, jonka onnistui ostaa auto itselleen vasta 2000-luvulla. Pitkästä seisonnasta huolimatta Poncho osoittautui kunnoltaan erinomaisen käyttökelpoiseksi, sillä autokauppias oli osannut sopivasti käynnistellä ja huoltaa Amerikanrautaa ajokilometrien kerryttämisestä huolimatta. Konehuoneesta löytyy alkuperäinen 250 hummaa tarjoileva 326, joka 5,3-litran tilavuudella takaa jouhevan matkanteon. Konepelti on kyömyineen aito GTO-mallista tuttu.
Suosittelemme
Auton alta löytyvät klassiset Keystonen kiekot, jotka korostavat kaksiovisen sporttista stuukia. Ulkonäöltään toisen sukupolven LeMans on mallin historian selvästi feminiinisin, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Parhaimmillaan vanha jenkkikaunotar on kuin viehättävä tyttöystävä, josta on syytä pitää huolta, jotta yhteinen matkanteko ei pääsisi missään vaiheessa katkeamaan. Autolla on ajettu ikään nähden vaivaiset 76 000 kilometriä, mikä tekee siitä todellisen löydön. Tällaisella nuorekkaalla, ja hyväkuntoisena säilyneellä yli viisikymppisellä riittäisi varmasti vientiä nuorempienkin ajohaluisten miesten keskuudessa…