Lada jaksaa uskoa tulevaisuuteen – merkin ensimmäisen sähköauton pohjana toimii kuitenkin ikivanha rakenne

Ladan ympäriltä ei ole viime kuukausina kuulunut juuri positiivisia uutisia Ukrainan sodan mukanaan tuomien pakotteiden myötä. Nyt Renault-konsernista irtautunut venäläismerkki esitteli kuitenkin ensimmäisen sähköautonsa prototyypin.

Ajoitus saattaa vaikuttaa jopa koomiselta, koska Ladan viime aikoina uudelleen käynnistynyt tuotanto on kärsinyt juuri pahasta elektronisten komponenttien pulasta. Niinpä tällä hetkellä valmistettavissa Granta-malleissa ei ole esimerkiksi turvatyynyjä tai ABS-jarruja, ja auton täyttämät päästömääräyksetkin vastaavat vuosikymmenten takaista tasoa.

Renaultin, Nissanin ja kumppaneiden muodostama allianssi luopui sodan seurauksena ainakin toistaiseksi Ladan merkittävästä omistusosuudestaan symboliseen muutaman ruplan hintaan, mutta Ladalla on edelleen merkittävät varastot Renault-kauden osia. Niistä on nyt raavittu kasaan merkin ensimmäisen sähköauton prototyyppi, joka tottelee nimeä e-Largus. Kuten ulkonäkö ja nimikin kertovat, auton pohjana toimii polttomoottorilla varustettu Lada Largus, eli omaa sukua Dacia Logan MCV.

Tämän sukupolven Logan tuotiin markkinoille jo 18 vuotta sitten, ja sama perusrakenne on löytynyt myös esimerkiksi ensimmäisen polven Dacia Dusterin, Nissan Kicksin, Mahindra Verito Viben sekä Lada Xrayn alta. Polttomoottorikäyttöön suunniteltua rakennetta ei ole juuri muutettu sähkö-Ladaa varten, mutta akut on kuulemma saatu asennettua lattian alle. Lisäksi autossa on pikalatausmahdollisuus CCS-portin kautta.

Suosittelemme

Teknisiä tietoja ei vielä kerrota, mutta venäläismedian tietojen mukaan auto tulee saataville viisi- ja seitsemänpaikkaisena henkilömallina sekä umpikylkisenä pakettiversiona. Toimintasäde voisi kuulemma olla parhaimmillaan 400 kilometrin luokkaa, mutta epävirallinen lukema kuulostaa jo turhankin optimistiselta kun ottaa huomioon antiikkisen polttomoottorikäyttöön tarkoitetun perusrakenteen.

Tällä hetkellä e-Largus on vasta yksittäinen prototyyppi, mutta ensi vuonna on Ladan antamien virallisten tietojen mukaan isomman protosarjan vuoro testikäyttöön. Sitten seuraisi sarjatuotanto, jonka alkamisajankohtaa ei vielä kerrota. Se voisi tapahtua parin vuoden päästä, mutta venäläislähteistä tulevaan tietoon ei ole tällä hetkellä juuri luottamista. Sekin on hyvin mahdollista, että koko e-Largus on vain yksittäinen propagandapamaus, joka vaipuu vähitellen unholaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat