Kuuma Corolla esitellään pikapuoliin – nelivetoisessa GR:ssä on jopa levitetyt lokasuojat

Eurooppalaiset ovat päässeet nauttimaan kaikkien aikojen hauskimpiin Toyotoihin kuuluvasta GR Yariksesta jo yli vuoden ajan. USA:ssa taskuraketti ei ole myynnissä, mutta sikäläisille markkinoille esitellään pikapuoliin pykälää isompi GR Corolla.

Kompaktiluokan kestosuosikin pohjalta tehdystä hot hatchista on julkaistu tiiserikuvia jo aiemminkin, ja nyt Toyota päästi julkisuuteen auton etulokasuojaa sekä sivuhelmaa esittävät lähikuvat. Samalla kerrottiin GR Corollan virallinen lanseerausajankohta, eli kuuma kompakti esitellään vielä tämän viikon torstaina.

Etulokasuojan kuvasta nähdään, että auto saa perus-Corolla leveämmät lokasuojat ainakin eteen. Niitä koristavat myös kiiltävän mustalla silatut ilmanpoistoaukot, jotka vievät ajatukset esimerkiksi Honda Civic Type R:ään. GR Corollasta ei ole tulossa aivan samantasoista spoilerihirviötä, mutta Toyotan ulkonäkö vaikuttaa silti sporttisemmalta kuin kompaktiluokan monessa muussa hot hatchissa.

Tähän on osansa myös GR-FOUR-teksteillä koristellulla helmoilla, jotka ovat paljon muhkeammat kuin perus-Corollassa. GR:n alla pyörivät myös kevyet tummansävyiset vanteet, joiden takaa pilkottavat GR-logoilla höystetyt punaiset jarrusatulat ja paljon perusmallia isommat levyt. Jos Corollaan tulee sama neliveto kuin Yarikseen, tarjolla on kolme eri moodia ja mahdollisuus jakaa parhaimmillaan 70 prosenttia voimasta taka-akselille.

Hyvin todennäköisesti myös voimanlähde lainataan pikkuveljestä. GR Yariksen pellin alla kolmipyttyinen 1,6-litrainen turbokone tuottaa reilut 260 heppaa ja 360 newtonmetriä, jotka välitetään kuusipykäläisen manuaalin kautta kaikille neljälle pyörälle. Toyota on kuitenkin testannut viime aikoina myös automaattia tämän moottorin parina, joten sellainenkin saatetaan nähdä GR Corollassa. Kompaktiluokan hot hatchin suurempi paino saattaa vaatia hieman Yarista muhkeampaa teholukemaa, mutta kolmisylinterisen turbomyllyn virityspotentiaalilla tämän ei pitäisi olla mikään ongelma.

Suosittelemme

Auton saatavuudesta tulee sen sijaan ongelma ainakin eurooppalaisille, koska tämän hetken tiedon mukaan GR Corolla on tarkoitettu pelkästään Pohjois-Amerikan markkinoille.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat