Kun Tesla Cybertruck kohtasi Lamborghini Uruksen – BMW:n uusi XM ei jätä taatusti kylmäksi

BMW on ennakkohehkuttanut jo jonkin aikaa M-malliston lippulaivaksi asettuvaa katumaasturia, joka saa kunnian olla myös M-divisioonan ensimmäinen oma malli sitten legendaarisen M1:n. Nyt XM-nimen saanut möhkäle tuotiin julkisuuteen vielä kevyessä konseptiasussa.

Jo auton nimi herättää kysymyksiä, koska XM toimi 1990-luvulla Citroënin lippulaivana. Valmistajat ovat kuitenkin päässeet sopimukseen nimen hyödyntämisestä, ja MX on edelleen Mazdalla käytössä. Vaikka BMW kuvailee konseptia vasta visioksi tulevaisuuden supertehokkaasta X-katumaasturista, auto lienee jo hyvin lähellä ensi vuoden lopulla esiteltävää tuotantomallia. Nimen lisäksi myös muodoissa riittää sulateltavaa, koska XM on kuin Tesla Cybertruckin ja Lamborghini Uruksen ristisiitos jättimunuaisilla höystettynä.

Tällä kertaa megasuuri munuaismaski leviää vaakasuunnassa koko keulaa hallitsevaksi elementiksi. Lisää erottuvuutta on haettu munuaisten valaistuilla reunoilla, kun taas päiväajovalot ovat konepellin alareunan tasolle sijoitetut litteät viirut. Varsinaiset ajovalot on onnistuttu piilottamaan alemmaksi puskuriin, ja ainakaan konseptissa ne eivät juuri erotu korinvärisen elementin takaa. ”Kaksikerroksinen” valoilme toimii muuten BMW:n tulevien luksusautojen tunnusmerkkinä, joten XM:n tuotantoversion lisäksi se nähdään uudessa 7-sarjassa ja X7:n faceliftissä.

23-tuumaisten pyörien varassa seisova XM näyttää sivulta lähes panssariautolta, joka on täynnä erilaisia taitoksia ja pokkauksia. Ovenkahvat on tutkielmassa piilotettu mustaan raitaan, joka erottaa korin beigensävyisen yläosan ja harmaan alaosan toisistaan. Takaa katsottaessa huomio kiinnittyy katon takareunan syvennykseen, jonka on tarkoitus tuoda mieleen M1:n peräpellissä nähty vastaava ratkaisu. Myös katon kulmiin sijoitetut BMW:n propellilogot toimivat aasinsiltana M1:n tuplalogoihin. Litteistä ledinauhoista muodostuvat takavalot saavat alkunsa jo takakyljen puolella, ja päällekkäin sijoitetut pakoputkenpäät työntyvät takapuskurin massiivisen diffuusorin läpi.

Suosittelemme

Jos ulkokuori on lähes sci-fiä, sisätilat ovat kuin paluu 1970-luvulle ainakin materiaalien osalta. Patinapinnalla varustettua ruskeaa nahkaa täydentää turkoosi sametti ja takajalkatilaan heitetty ryijy, jota ei todellakaan odottaisi näkevänsä M-autossa. Mittariston sekä keskinäytön yhdistävä ruutu on puolestaan jo tuttu baijerilaisten uusista sähkömalleista. Ratin ja keskikonsolin napeista sekä vaihteenvalitsimesta päätellen konseptissa ollaan jo hyvin lähellä tuotantoautoa, mutta esimerkiksi turvavyöt näyttäisivät vielä puuttuvan.

Kuskin oven edessä komeileva latausluukku kertoo, että XM on M:n historian ensimmäinen lataushybridi. Tupla-ahdetun bensakasin ja sähkömoottorin yhteispelin ansiosta huipputehon pitäisi olla noin 750 hevosvoimaa, kun taas maksimivääntöä riittää tasan 1000 newtonia. Näiden lukemien myötä tuotantoautosta tulee M-divisioonan historian tehokkain auto, joten ainakin voimavarojen pitäisi miellyttää myös perinteistä M-asiakaskuntaa. Pelkällä sähköllä toimintamatkaksi kerrotaan puolestaan noin 80 kilometriä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat