Korealaiset haastavat isot pojat – tässä on Kian uusi takavetoinen GT-auto

Isojen takavetoisten GT-autojen markkinat ovat olleet perinteisten luksus- ja urheiluautomerkkien reviiriä jo vuosikaudet. Tämän segmentin menopelien ostajat ovat hyvin bränditietoisia, minkä vuoksi vähemmän arvokkaat automerkit eivät ole juuri uskaltautuneet kilvoittelemaan näille markkinoille.

Hyundai-konserniin kuuluva Kia on tehnyt melkoisen nousun imago- ja tuotetasolla viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Korealaisten mallisto on silti koostunut lähinnä suurten myyntivolyymien perusautoista, mutta Kia on kuitenkin silloin tällöin väläytellyt osaamistaan erikoisempienkin laitteiden suhteen. Viitisen vuotta sitten korealaismerkki esitteli jopa isoa takavetoista GT-autoa enteilevän GT Concept -tutkielman, mutta sen pohjalta tehtyä tuotantomallia ei ole vielä nähty Kian mallistossa.

Pitkä odotus saa pian päätöksensä, koska konseptista innoituksensa saanut tuotantoauto on tulossa kohtapuoliin myyntiin. K8:ksi ristitystä takavetoisesta GT-autosta vuosi nyt nettiin kuva täysin naamioimattomana suoraan tehtaan tuotantolinjoilta. Kia K8 on monien nykykilpailijoiden tavoin neliovinen, ja sen muodoissa on nähtävissä tiettyjä yhtymäkohtia taannoiseen tutkielmaan. Esimerkiksi kattolinja, etuvalot ja viirumaiset takavalot ovat saaneet selvästi innoituksensa konseptiautosta, mutta muuten linjat ovat muuttuneet huomattavasti tavanomaisemmiksi.

Autosta näkee heti sukulaisuuden mm. korealaismerkin Optimaan, mutta mittasuhteet juoruavat toki takavetoisesta perusrakenteesta. Korea-version pellin alla nähdään ilmeisesti 3,3-litrainen tuplaturbo-V6, josta irtoaa yli 365 heppaa. Koneen parina käytetään kahdeksanvaihteista automaattia, mutta manuaalilaatikkokin saattaa tulla tarjolle. Lisäksi kaksilitrainen turbonelonen voi myöhemmin täydentää mallistoa.

Tämänkin Kian yksi valttikorteista tulee olemaan hinta, koska BMW 6-sarjan Gran Coupén kokoisesta autosta joutuu ilmeisesti pulittamaan vain 4-sarjan Bemarin neliovista coupéa vastaavan summan tai jopa vähemmän. Kia K8 lanseerataan Korean markkinoilla todennäköisesti ensi vuonna, ja ainakin USA seuraa pian perässä. Se jää vielä nähtäväksi, piristääkö auto Kian mallistoa myös täällä vanhalla mantereella.

kia

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat