Kompaktiluokan ikoni saa jatkoa – Volkswagen Golfista tulee merkin edullisin sähköauto

Koko kompaktiautojen luokalle nimensä antanutta Volkswagen Golfia oltiin jo kuoppaamassa nykyisen kahdeksannen sukupolven jälkeen, kun myös VW siirtyy pelkkiin sähköautoihin. Nyt Golfin ystäville on kuitenkin tiedossa iloisia uutisia.

Volkswagen esitteli muutama vuosi sitten ID. Life -nimisen konseptin, jonka piti antaa esimakua ID.2:sta, eli nykyisen ID.3:n alapuolelle sijoittuvasta merkin edullisimmasta sähköautosta. ID. Life oli VW:n päämuotoilija Jozef Kabanin käsialaa, mutta crossovereista vaikutteita saanut kulmikas hatchback ei saanut sen paremmin merkin johtoa kuin potentiaalisia asiakkaitakaan innostumaan.

Kuva: Volkswagen

Osittain tämän seurauksena Kaban siirrettiin syrjään, ja Volkkarin päämuotoilijana toimii nyt Bentleyllä kannuksensa ansainnut Andreas Mindt. Hän on parhaillaan laittamassa aloitustason sähköautoa uusiksi sekä ulkokuoren että sisustan osalta. Tavoitteena on perinteisemmän oloinen hatchback, jonka tutkielma saatetaan viimeisimpien huhujen mukaan tuoda julkisuuteen jo maaliskuussa.

Perinteiset arvot tuntuvat olevan VW-konsernissa muutenkin taas kovemmassa kurssissa, kun kustannusten säästöön ja raakiletasolle jääneisiin softaratkaisuihin satsannut Herbert Diess sai lähtöpassit koko konsernin ykkösmiehen paikalta. Hänen seuraajansa Oliver Blume ja Volkswagen-merkkiä vetävä Thomas Schäfer ymmärtävät myös Golfin kaltaisen brändi-ikonin arvon, jota Diess oli jo siirtämässä autojen hautausmaalle.

Kuva: Volkswagen

Niinpä ID.2:n uusiksi laitettu versio saa eri lähteissä liikkuvien huhujen mukaan nimekseen ID. Golf, eli Wolfsburgin bestseller saa kuin saakin jatkoa sähköautojen aikakaudella. Volkswagenilla on kuulemma ymmärretty, että Golfin syvin olemus tulee parhaiten esiin juuri ID.2:n kokoisessa autossa. Mittapuuksi on otettu Golfin neljäs sukupolvi, eli sähkö-Golfin mitat kutistuvat jonkin verran nykyiseen kahdeksanteen sukupolveen verrattuna, mutta sisä- ja tavaratilan pitäisi olla vähintään samalla tasolla tilaa säästävän sähkötekniikan ansiosta.

ID. Golf tehdään ensimmäisenä Volkswagenina sähköautojen MEB-perusrakenteen edelleenkehitetyn MEB-Plus-version varaan, joka on polttomoottori-Golfien tavoin etuvetoinen. Muita muutoksia ovat uudenlaiset akkukennot ja parhaimmillaan 200 kW:n latausteho. Myös hot hatchien ystäville on tiedossa iloisia uutisia, koska uutuuden pohjalta tehdään historian ensimmäinen täyssähköinen Golf GTI. Nelivetoisissa sähköautoissa käytetyistä GTX-brändistä VW luopuu vähitellen, joten kahdella sähkömoottorilla ryyditetty nelivetoinen huippuversio saattaa saada R-lisänimen polttomoottoriautojen malliin.

Suosittelemme

Kuva: Volkswagen

Täyssähköiset hot hatchit voisivat tarjota myös bensamalleihin vertautuvaa ketteryyttä, koska sähkö-Golfin paino yritetään pitää sähköautoksi kevyessä 1600-1700 kilossa. Myös aloitustason mallien hintataso on miellyttävän kevyt, eli alkaen noin 22 500 euroa. ID. Golfia voidaan odotella myyntiin jo vuosina 2025-2026, eli se olisi ainakin muutamia vuosia päällekkäin tarjolla viimeiseksi polttomoottori-Golfiksi jäävän kahdeksannen sukupolven kanssa. Siihenkin odotellaan faceliftiä vielä tämän vuoden aikana, jolloin softaongelmien pitäisi olla viimeistään historiaa.

LähdeAutocar

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat