Koeajossa Porsche Taycan 4S – Stuttgartin sähköinen salama

Porsche antoi esimakua omasta täyssähköautostaan jo viiden vuoden takaisessa Frankfurtin autonäyttelyssä, jossa nähtiin Mission E -niminen tutkielma. Sen pohjalta kehitettiin viime syksynä esitelty Porsche Taycan, jonka rattiin nyt pääsimme.

Porsche on Porsche sähköisenäkin

Täysin uuden perusrakenteen varaan rakennettu Taycan on jotakin aivan ennennäkemätöntä perinteiseltä urheiluautomerkiltä, mutta auton tunnistaa silti Porscheksi ensi näkemältä. Suurin kiitos tätä kuuluu 911:stä inspiraationsa saaneelle kattolinjalle sekä lokasuojien pullistuksille, jotka helpottavat myös kaksi metriä leveän auton äärimittojen hahmottamista kapeammilla kujilla.

Futuristisempaa otetta löytyy puolestaan keulan ledivaloista, joista lähtee kynnen raapaisua muistuttava pystysuuntainen ilmanottoaukko. Takapäätä dominoi koko perän levyinen ledinauha, joka kätkee sisäänsä myös kolmiulotteisen Porsche-tekstin. Lisäksi koeajoautoon oli ruksittu lisävarustelistalta reilun 4600 euron arvoiset 21-tuumaiset vanteet, joiden melko umpinainen design kohentaa myös aerodynamiikkaa.

Porsche Taycan 4S

Perinteitä ja futurismia

Kuskin paikalle istuttuaankin tuntee olevansa Porschessa, koska kojelaudan ja täysin digitaalisen mittariston perusmuoto kumartaa vahvasti legendaarisen 911:n suuntaan. Ratti käyttökytkimineen ja sen takana piilevät viiksetkin ovat tuttuja Stuttgartin merkin polttomoottorimalleista, mutta siihen perinteiset nappulat sitten jäävätkin.

Kauniisti kaartuvan digimittariston erikoisuuksiin kuuluu G-voimista kiihdytettäessä, jarrutettaessa ja mutkiin taitettaessa kertova näyttö. Se saa jatkoa kojelaudan keskiosan ruudusta, ja tähän yksilöön oli valittu vielä matkustajan silmien edessä komeileva näyttö. Noin tonnin hintainen kosketusnäyttö mahdollistaa sen, että repsikka voi vaihtaa esimerkiksi radiokanavaa tai säätää mediasisältöä mukavasti omalta puoleltaan ajon aikana.

Porsche Taycan 4S

Auton toimintojen käyttö kuskin pukilta tapahtuu keskinäytön ja sen alla komeilevan toisen kosketusruudun avulla. Niiden kautta hoituvat niin alustan kuin ilmastoinninkin säädöt varsin helposti, koska käyttölogiikka on intuitiivista. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että isot kosketusnäytöt ovat tässäkin autossa varsinaisia sormenjälkimagneetteja. Lisäksi äänenvoimakkuuden säätö ruutua täppäämällä on melko turhauttavaa, mutta onneksi ratista löytyy myös helppokäyttöinen rulla tätä varten.

Taycanin laatuvaikutelma on pääosin hintaluokan mukainen, ja tässä autossa arvokasta tunnelmaa lisää vielä kojelaudan sekä keskikonsolinkin kattava nahkaverhoilu tikkauksineen. Ajossakaan ei kuulu minkäänlaisia hälyääniä, mutta muutama säästökohde ohjaamossa pistää silti silmään. Eniten erottuvat muoviset sisäovenkahvat, jollaisia ei juuri löydy enää edes edullisimmista pikkuautoista.

Porsche Taycan 4S

Sopivan tyköistuva

Taycanin sporttista fiilistä kohentavat penkit, jotka saa halutessaan säädettyä todella alas. Sivutuki ja istumamukavuuskin ovat kunnossa, ja tämä koskee myös toista riviä. Takapenkin reunapaikkojen istuimet on muotoiltu voimakkaasti, ja tähän autoon oli valittu lisävarustelistalta vielä keskituhdon istumamahdollisuus kolmannelle takapenkkiläiselle.

Edessä tilaa on mukavasti, mutta tunnelma on silti urheilullisen tyköistuva. Myös taakse mahtuu hyvin pidemmänkin kuskin taakse, ja pääntilakaan ei lopu kesken loivasta kattolinjasta huolimatta. Tässä yksilössä kabiiniin tuli mukavasti lisävaloa kiinteän lasikaton kautta, joka keventää lompakkoa vajaan 1700 euron verran.

Porsche Taycan 4S Porsche Taycan 4S

Tavaratilan vetoisuus on puolestaan 407 litraa, mutta laajennusmahdollisuutta ohjaamon puolelle ei valitettavasti ole. Lisäksi käytettävyyttä rajoittaa varsin pieni lastausaukko, koska Taycanin takalasi ei aukea luukun mukana esimerkiksi Panameran tapaan. Toisaalta keulalta löytyy toinen tavaratila, koska siellä ei ole polttomoottoria viemässä tilaa. Nokkapellin alle sopii vielä reilun 80 litran edestä kantamuksia.

Porsche Taycan 4S

Salamana liikkeelle

Taycanin ovenkahvat nousevat Tesla-tyyliin sähköisesti esiin korin ulkopinnasta. Ratin taakse istahdettuaan tarvitsee painaa vain starttinappia ja napsauttaa D-pykälä päälle ratin oikealla puolella sijaitsevasta pienestä valitsimen tyngästä. Sitten sähkö-Porsche rullaa liikkeelle kuin perinteinen automaattivaihteinen auto. Ajaminen on hyvin vaivatonta, mutta korin leveyteen tulee kiinnitettyä alkuvaiheessa vielä ekstrahuomiota.

Pian ulkomittoihin tottuu, jolloin oikeaa jalkaa voi painaa hieman syvemmälle kohti lattiaa. Perinteisiin polttomoottoriautoihin tottuneelle kokemus lienee ikimuistettava, koska Taycan ampaisee lähes ajatuksen nopeudella liikkeelle sähkömoottoreiden välittömän väännön ansiosta. Luvuissa sitä on parhaimmillaan 640 newtonin verran, kun taas huipputehoksi kerrotaan 390 kilowattia, eli 530 heppaa.

Näillä voimavaroilla satasen nopeuden luvataan olevan taulussa tasan neljässä sekunnissa. Kiihtyvyys paikaltaan on sitä luokkaa, että lukemaa ei todellakaan tarvitse epäillä. Moottoritienopeuksissakin vauhti kasvaa hyvin vaivattomasti, mutta kokemus ei enää ole yhtä brutaali kuin paikaltaan lähdettäessä. Täytyy kuitenkin muistaa, että mallistosta löytyvät vielä tehokkaammat Turbo- ja Turbo S -versiot todella kovaan kiireeseen.

Menee kuin juna

Vielä suorituskykyäkin vaikuttavampaa on kuitenkin ajettavuus. Voin liioittelematta sanoa, että yhtä tukevasti tiessä istuvalla autolla ei ole tullut vielä koskaan ajettua. Taycanin tapauksessa voi todellakin sanoa vanhan kliseen mukaisesti, että tämähän etenee kuin juna. Tästä saadaan osittain kiittää myös sähkötekniikkaa, koska painavat akut on sijoitettu lattian alle, jolloin painopiste on mahdollisimman alhaalla.

Sama fiilis jatkuu mutkissakin auton massiivisesta, yli 2200 kilon painosta huolimatta. Tiukoissa kurveissa massan toki tuntee, mutta silloin ollaan jo reilusti laittomilla nopeuksilla. Ohjauskin on sopivan tunnokas, ja jarruvoiman annostelu on sähkötekniikasta huolimatta hyvin loogista. Pidostakaan ei ole nelivedon ansiosta pulaa, vaikka sähkövoima tulee käyttöön viiveettä. Kovempaa kiihdytettäessä tuntee pienen nykäisyn, joka saattaa johtua vaihteiston kakkospykälän kytkeytymisestä päälle. Taycanissa on todellakin kaksipykäläinen vaihteisto, mikä on melkoinen erikoisuus sähköautossa.

Sporttisen mukava

Kaasuvasteesta saa vieläkin välittömämmän napsauttamalla sporttimoodin päälle, ja lisäksi tarjolla on alustaankin vaikuttava Sport Plus. Alustakorkeutta pystyy säätämään myös erikseen ilmajousituksen ansiosta. Vaikka kyseessä on urheilullinen auto, jousitusmukavuus on kunnossa pahemmissakin röykyissä. Ne suodattuvat hienosti pois 21-tuumaisista pyöristä huolimatta, ja toisaalta kallistelu on minimaalista. Rengasmelua isoista kiekoista kantautuu toki jonkin verran, mutta se ei juurikaan nouse kovemmilla nopeuksilla.

Yksi koeajoauton erikoisuuksista oli lisävarustelistalta valittu Electric Sport Sound -äänitehoste. Ohjaamoon kantautuva avaruusalusmainen ujellus lisää futuristista tunnelmaa, ja se auttaa myös kuskia hahmottamaan paremmin todellisia nopeuksia. Ne voivat nimittäin lipsahtaa kuin huomaamatta laittoman puolelle. Lisäksi Taycanissa voi haluttaessa napsauttaa rekuperaation päälle, mutta yhdellä polkimella ajo ei onnistu tällöinkään. Autosta on haluttu tarkoituksella tehdä mahdollisimman normaali ajettava sanan positiivisessa merkityksessä.

Porsche Taycan 4S

Vastinetta isolle rahalle

Koeajossa olleen ”perusmallin” 79 kWh:n akkupaketti mahdollistaa Porschen virallisen ilmoituksen mukaan 333-407 kilometrin toimintamatkan. Käytännön ajossakin pitäisi päästä helposti 300 kilometrin paremmalle puolelle, mutta voimavarojen hyödyntäminen tyhjentää tietysti akkuja tehokkaasti. Latauskaapelille löytyy pistoke molemmista etulokasuojista, ja tässä yksilössä pistokkeen luukku liikkui tyylikkäästi sähköllä sensorin alla sormea liu’uttamalla.

Taycan 4S:n hinnat alkavat hitusen alle 115 000 eurosta, ja koeajoyksilöön oli vielä ladattu lisävarusteita noin 30 000 euron edestä. Porsche ei ole siis halpaa hupia täyssähköisenäkään, mutta toisaalta vastaavan suorituskyvyn tarjoavat premium-luokan polttomoottoriautot ovat useimmiten vielä kalliimpia. Taycania voisi verrata myös Teslan arvokkaampiin malleihin, mutta Porsche on ajettavuuden ja laatuvaikutelman osalta kuitenkin omalla tasollaan. Lisäksi sisarmalli Panameran aloitusversiokin jää kymppitonnin verran kalliimmaksi.

Bonuksena tulee myös minimaalinen autovero paikallisten nollapäästöjen ansiosta, eli tässä suhteessa Taycania voisi kutsua Suomessa jopa järkeväksi hankinnaksi omassa luokassaan. Ja jos toimintasäde jää vielä mietityttämään, tarjolla on myös yli 460 kilometrin rangeen yltävä Battery Plus -malli.

Lopuksi vielä kiitokset Porsche Center Tampereelle koeajoauton lainasta.

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

80-luvun farmari-Buick oli vielä lama-Suomessakin tuttu näky

80-luvulla Yhdysvalloissa tila-autot olivat vasta syrjäyttämässä farmarin asemaa perheautona. Samaan aikaan Suomessa vastaavia autoja hamstrattiin verotussyistä. Käytetty farkku-Buick tai Chevrolet...

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang

Ensimmäisestä Shelby GT350R prototyypistä, lempinimeltään ”Flying Mustang” on tullut kaikkien aikojen kallein huutokaupattu Mustang. Tammikuussa 3,4 miljoonalla dollarilla huutokaupattu ”Bullitt”...

Tarina kahdesta ruotsalaiskaunottaresta ja historiallisesta rallin voitosta – autona Mercedes-Benz 220 SEb W111

Tarina historiallisesta voitosta ja kahdesta hurjapäästä Ewy Rosqvististä ja Ursula Wirthistä. Kuvassa Ewy Rosqvist ja Ursula Wirth Monte-Carlo -rallissa...

100 000 dollarin muskeli – restomod-tyylinen Dodge Challenger on rakennettu viimeisen päälle kuluja säästämättä

Vuonna 1970 debytoinut Dodge Challenger kuuluu muskeliautojen eliittiin myös hintansa osalta. Alkuperäiskuntoisista tai huippuentisöidyistä Haastajista saa tätä nykyä pulittaa...

eBussy on 20-heppainen hassu sähköauto, jossa on mieletön määrä vääntöä

Electric Brands voi kuulostaa jenkkiyhtiöltä, mutta firma tulee tukevasti Saksan maalta, ja on tuomassa varsin mielenkiintoista laitetta alati kuumeneville...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...