Klassikko pestiin ensimmäistä kertaa 44 vuoteen – talliin seisomaan jääneen Datsun 280Z:n mittarissa on vain 560 kilometriä

Yli 40 vuotta ladossa tai tallissa seisseen auton kaivaminen jälleen esiin on aina ikimuistoinen tapaus. Vieläkin ainutlaatuisemmaksi asian tekee, jos kyseessä on lähes ajamaton urheiluklassikko.

Sporttiklassikon kriteerit täyttäviä automalleja löytyy myös Japanista. Yksi nousevan auringon maan ikonisimmista urheiluautoista on vuonna 1969 debytoinut Datsunin tai Nissanin Z-sarja, joka porskuttaa edelleen ja on pian siirtymässä vahvasti retrovaikutteiseen uuteen sukupolveensa. Monien mielestä kaunein Zeta on kuitenkin 1970-luvun alkuperäispainos, joka ei ollut vielä turvonnut myöhempien aikojen 2+2-paikkaiseksi luksussportiksi. Juuri tämän korimallin edustaja putkahti nyt ilmoille amerikkalaisesta ladosta varsin ainutlaatuisessa kunnossa.

-- MAINOS --

Vaaleansininen Datsun 280Z myytiin vuonna 1976 ensimmäiselle omistajalleen. Hän ajoi auton kotiinsa Philadelphiaan ja huomasi pian, että toisessa etulokasuojassa oli pieni lommo. Tämä ei tietysti ollut hyväksyttävää upouudessa autossa, joten asiakas otti yhteyttä Datsunin myyneeseen liikkeeseen. Siellä lommo olisi haluttu tasoittaa pakkelilla ja laittaa uutta maalia lokasuojaan, mutta tämä ei käynyt Zetan omistajalle. Hän vaati saada Datsuniin uuden lokasuojan, mihin liike lopulta suostui.

Niinpä lommoinen lokasuoja irrotettiin autosta uutta odotellessa. Samalla Datsunin alkuperäinen AM/FM-radio poistettiin kabiinista, ja se korvattiin Pioneerin kasettisoittimella. Tässä yhteydessä muutakin sisustaa purettiin, mutta sitten omistaja joutui akuuttiin rahapulaan ja 280Z jätettiin oman onnensa nojaan. Auto jäi seisomaan tässä kunnossa yli 40 vuodeksi, kunnes vain noin 560 kilometriä ajettu japanilaisklassikko vaihtoi lopulta omistajaa.

-- MAINOS --




Datsunin nykyinen omistaja vei ruususen unta nukkuneen auton Ammo NYC -nimisen firman käsittelyyn Zetan palauttamiseksi alkuperäiseen loistoonsa. Autofiksari Larry Kosilla tarttui tuumasta toimeen, ja 280Z pestiin ensimmäistä kertaa 44 vuoteen. Paksun pöly- ja likakerroksen peittämän Zetan pinnalle ruiskutettiin erityistä vaahtopesuainetta, ja pahimmat töhnät pyyhittiin pois paksuilla mikrokuituliinoilla. Sitten tiivisteiden kestävyys testattiin höyryn avulla, ja ne vaikuttivat olevan edelleen hyvässä kunnossa pitkästä seisonnasta huolimatta. Niinpä Datsun uskallettiin pestä kauttaaltaan painepesurilla.

Puhtaaksi saatu maalipinta oli luonnollisesti päässyt himmentymään pahasti likakerroksen alla, joten lopuksi auto myllytettiin kauttaaltaan ja merkitkin irrotettiin tasaisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Myös sisusta sekä konehuone saivat osakseen perusteellisen fiksauksen, ja lopputulokseksi saatiin lähes uudenveroinen klassikko, jonka mittarissa komeilee 350 mailin ajomäärä. Auton hinta kohoaisi varmasti melkoiselle tasolle, jos omistaja päättäisi luopua aarteestaan.

-- MAINOS --

Pirkan Kellon kuuma kello
Kaupallinen yhteistyö

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Uusimmat

508 PSE ei jää ainokaiseksi – Peugeot tuo myyntiin sporttiversiot kaikista uusista malleistaan

Vaikka Peugeot ei ole koskaan ollut mikään urheiluautomerkki, sillä on hieno historia erilaisten sporttiversioiden osalta. Nyt ranskalaiset aikovat jälleen...

Klovnin auto vai tyylikäs retro-roadster – espanjalainen Hurtan pukee Mazda MX-5:n uusvanhaan asuun

Mazda MX-5 pitää edelleen kunniakkaasti yllä kompaktien takavetoisten roadsterien perinnettä, joka syntyi jo vuosikymmeniä sitten Brittein saarilla. Nyt espanjalainen...

40 lisäheppaa tonnilla – ABT Sportsline tarjoaa uutta tuning-boksia VW-konsernin 1.5 TSI -koneeseen

Saksalainen ABT Sportsline on tarjonnut VW-konsernin turbokoneita piristäviä virityksiä sitten ammoisen 1.8 T:n päivien. Nyt maineikas tuning-paja lanseerasi uuden...

Mersun hinnat alkaen -sähköauto esiteltiin – EQA on tehty GLA:n pohjalta

Jo pari vuotta markkinoilla ollut täyssähköinen Mercedes-Benz EQC on jäänyt kauaksi myyntimenestyksestä. Sähköautokauppaan yritetään nyt saada vauhtia huomattavasti edullisemman...

Teslan lataaminen osa 1: hidaslataus

Tesloilla on ajettu Suomessa kohta viidentoista vuoden ajan. Sähköautoilun murros on aiheuttanut runsaasti muutoksia auton lataamiseen, ja etenkin vanhempien...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.