Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tuolloin markkinoille lanseerattiin alkuperäinen Mini, jonka pohjalta brittiläinen David Brown Automotive on viime vuosina kehitellyt lähes luksusluokkaan kurkottavia restomod-tyylisiä luomuksia. Tähän asti niitä on vauhdittanut perinteinen bensanelonen, mutta nyt myös David Brown hyppää mukaan sähköautojen maailmaan.

Kuva: David Brown Automotive

Firman ensimmäinen täyssähköinen klassikko tottelee Mini eMastered -nimeä. Minin syvintä olemusta, eli pienen koon ja painon mukanaan tuomaa hauskuutta ei ole haluttu hukata edes sähköistymisen alttarilla. Niinpä klassikkoon sovitettu akkukin on muihin sähköautoihin verrattuna minikokoa 18,8 kWh:n kapasiteettinsa myötä. Akun virta ohjataan 97 hevosvoiman huipputehon ja 175 newtonmetrin maksimiväännön tuottavalle sähkömoottorille, joka pyörittää luonnollisesti etupyöriä.

Näillä eväillä satasen nopeuteen pyyhkäistään 8,5 sekunnissa, eli alkuperäinen Mini jää ihmettelemään sähkökonversion perävaloja. Huippunopeuttakin riittää 148 km/h, ja toimintasäteeksi kerrotaan tarkalleen 177 kilometriä yhdellä latauksella. Vaihtovirtalatauksen tehoksi ilmoitetaan 6,6 kW, ja tavallisesta kotilatausasemasta akku täyttyy noin kolmessa tunnissa. Kaikkein vaikuttavin luku on kuitenkin sähkö-Minin massa, eli ainoastaan 640 kiloa. Pikkuauto painoi saman verran jo tehtaalta lähtiessään polttomoottorilla varustettuna.

Kuva: David Brown Automotive

Voimalinjan lisäksi David Brown Automotive laittaa vanhan Minin muutenkin kattavasti uusiksi. Kuvien autossa on esimerkiksi korinvärinen maski ja oranssi katto, mutta värit ja muu varustelu ovat luonnollisesti jokaisen asiakkaan melko vapaasti valittavissa. Sisustan puolelle ovat puolestaan saatavilla esimerkiksi esittelyauton kaltaiset uudet ruskeat nahkapenkit. Tähän yksilöön on asennettu myös kolmipuolainen puuratti, Pioneerin tietoviihdejärjestelmä Apple CarPlay – ja Android Auto -liitettävyydellä sekä lukuisia räätälintyönä tehtyjä alumiinisia käyttökytkimiä ja nappuloita.

Hintaa ei ole vielä kerrottu, mutta se ei ole edullista tasoa tämänkään David Brownin luomuksen kohdalla. Todennäköisesti summa kohoaa kuusinumeroiselle tasolle, jos polttomoottorimallien antamaan osviittaan on luottamista.

Kuva: David Brown Automotive
Kuva: David Brown Automotive
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat