Ken Block on tätä nykyä Audin miehiä, mutta pieni konsernin sisäinen syrjähyppy on näköjään sallittu. Niinpä miehen alla nähdään Pikes Peakin mäkikisassa hurjan näköinen pinkki Porsche.
Hoonipigasus-nimen saaneen auton rakentamisesta vastasivat yhteistyössä Hoonigan Racing Division sekä BBi Autosport, ja luomuksella osallistutaan tarunhohtoisen Pikes Peakin avoimeen luokkaan. Kilpuri aloitti elämänsä klassisena Porsche 911:nä. Ainakin etuvilkkujen tyyli on lainattu alkupään 911:istä 1960-luvulta ja 1970-luvun alusta, mutta lähtökohtana on voinut palvella mikä tahansa ilmajäähdytteinen 911 964-sukupolveen asti.
Alkuperäisestä Porschesta ei ole kuitenkaan juuri mitään jäljellä korin perusmuotoja lukuun ottamatta. Lähes kaikki koripaneelit on vaihdettu raideleveyden kasvattamiseksi ja aerodynamiikan kohentamiseksi. Viimeksi mainittua palvelevat esimerkiksi lumiauraa muistuttava etusplitteri, kylkien alta esiin työntyvät helmapalat sekä massiivinen takasiipi.
Tekniikkakin on laitettu täysin uusiksi. Auto ei ole enää edes takamoottorinen, vaan se kuuluu nyt keskimoottoristen kastiin. Pitoa kohentaa neliveto, eli Hoonipigasuksen pitäisi olla historian ensimmäinen keskimoottorinen ja nelivetoinen Porsche 911. Kulusta vastaa vuoden 2016 911 GT3 R -ratakilpurista lainattu voimanlähde, mutta sitäkään ei ole maltettu jättää entiselleen. Mm. uusien mäntien, kannenpulttien ja kiertokankien ohella mylly on saanut kaksi Garrettin turboa.
Suosittelemme
Ne ovat kuulemma isoimmat, jotka tunnetun ahdinvalmistajan motosport-osasto on koskaan valmistanut. Nelilitrainen voimanlähde käy metanolilla, ja sen pitäisi kiekaista ahtamisesta huolimatta 9600 kierrokseen asti. Merenpinnan tasolla tehoa irtoaa 1400 hevosvoimaa, ja Pikes Peakin huipullakin potkua pitäisi olla vielä 800 heppaa. Hoonipigasuksen väritys on puolestaan saanut inspiraationsa Porschen vuoden 1971 Le Mans -kilpurista, eli ikonisesta 917/20 “Pink Pigistä”. Blockin kilpurin ulkoasun on toteuttanut Guccighost-nimellä tunnettu taiteilija Trouble Andrew.