Kaunotar vai hirviö – tässä on ensimmäiset kuvat Sitikan uudesta katumaasturista

Citroën esitteli pari vuotta sitten Aircross-nimisen katumaasturikonseptin, joka oli kuin steroideja nauttinut C4 Cactus. Auto paljastettiin toissakeväisessä Shanghain autonäyttelyssä, ja se ei jäänyt pelkäksi tutkielmaksi. Tämänvuotisessa show’ssa nähdään nimittäin SUV:n tuotantoversio, jonka ensimmäiset kuvat vuosivat nyt julkisuuteen.

Uutuuden nimi on C5 Aircross, ja se korvaa Sitikan Euroopan mallistossa perinteisen C5:n. Massamerkkien tämän luokan sedanit ovat löytäneet viime vuosina yhä harvempia ostajia, joten Citroënkin on päättänyt satsata trendikkäämmän oloiseen katumaasturiin. PSA-konsernin sisarmerkki Peugeot kehittää sen sijaan seuraajan 508:lle, mutta Sitikka luottaa jatkossa pelkästään SUV:n vetovoimaan tässä luokassa.

C5 Aircrossin tuotantomalli seuraa pitkälti konseptin jalanjälkiä, mutta mittasuhteet ja esimerkiksi pyörät ovat toki muuttuneet astetta tavanomaisemmiksi. Kyljistä löytyvät ranskalaismerkin tavaramerkiksi nousseet Airbump-kolhusuojat, joiden muodot toistuvat myös etupuskurissa. Maski on puolestaan erikoinen kaksikerroksinen ratkaisu, josta joko pitää tai ei, mutta ainakaan se ei jätä ketään kylmäksi.

Takapäänkin muodot ovat yllättävän lähellä konseptiautoa, mutta kaapparimalliset takaovet ja keskipilarin puute ovat toki jääneet pelkästään tutkielman villeiksi ideoiksi. Tuotantoautonkin sisusta vaikuttaa varsin futuristiselta, ja erikoisen näköisen vaihdekepin vieressä on pyöreä kiekko. Siitä pääsee valitsemaan eri ajomoodeja Peugeotin katumaastureiden tavoin, ja erityinen maastoasetuskin näyttäisi löytyvän.

Suosittelemme

Nelivedon saatavuudesta ei ole aivan varmaa tietoa, mutta se tulee todennäköisesti tarjolle huippuversioiden yhteyteen. Muustakaan tekniikasta ei ole kerrottu vielä mitään, mutta tarkemmat yksityiskohdat selviävät ensi viikolla C5 Aircrossin virallisen esittelyn myötä. Eurooppaan Sitikan uutuutta odotellaan aivan ensi vuoden alussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat