Käsiä ei enää tarvita – katso, kuinka uusi Audi A8 kulkee itsekseen liikenneruuhkassa

Neljännen sukupolven Audi A8 esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten Frankfurtin autonäyttelyssä. Audin lippulaiva on ensimmäinen auto, joka on täysin merkin nykyisen muotoilujohtaja Marc Lichten käsialaa. Sen on tarkoitus aloittaa rinkulamerkin designissa uusi aikakausi, mistä kertovat mm. entistä leveämpi kuusikulmainen single frame -maski ja takavaloja yhdistävä kapea valonauha. Sisustakin on laitettu perusteellisesti uusiksi, ja perinteiset nappulat on pitkälti korvattu pelkistetyn tyylikkäillä näytöillä.

Niiden takana piilee kuitenkin melkoinen tekninen arsenaali. Audi väittää, että uusi A8 on markkinoiden ensimmäinen auto, joka kykenee kolmostason autonomiseen ajamiseen. Systeemi on pitkälti samanlainen kuin Teslan tunnetuksi tekemä Autopilot, mutta saksalaisten järjestelmän pitäisi mennä vielä astetta pidemmälle. Tesla on joutunut vetämään negatiivisen julkisuuden seurauksena Autopilotin tiettyjä toimintoja pois käytöstä, joten ainakaan tällä hetkellä siitä ei ole vastusta Audille.

Ingolstadtin rinkulamerkin oma autopilottikaan ei toimi läheskään kaikissa ajotilanteissa, eli autonomisen ajamisen kehittämisessä on vielä paljon tekemistä. Systeemiä voi kuitenkin käyttää 60 km/h:n nopeuteen asti, jolloin se ottaa kontolleen niin auton kaasuttamisen, jarruttamisen kuin ohjaamisenkin. Audin mukaan järjestelmä pystyy toimimaan myös yllättävissä tilanteissa, kuten esimerkiksi eteen kiilaavien kaistanvaihtajien kohdalla.

AI Traffic Jam Pilotiksi nimetyn systeemin käyttäminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kuski voisi ottaa täysin rennosti ja jättää koko ajamisen auton huoleksi. Silmiä ei esimerkiksi sovi ummistaa kovin pitkäksi aikaa, koska järjestelmä vahtii silmien liikkeitä ja tunnistaa tällaiset tilanteet. Auto alkaa hälyttää, jolloin kuljettajan pitäisi avata silmänsä nopeasti. Jos näin ei käy, A8 pysäyttää itsensä vaikka keskelle kaistaa.

Seuraavalta videolta voi katsoa, kuinka Audin systeemi toimi Saksan Düsseldorfin liikenneruuhkissa. Toimittajia oli kutsuttu paikalle testaamaan AI Traffic Jam Pilotia, mutta ainakin tällä videolla ratin takana istuu koko ajan Audin oma tuotekehitysinsinööri. Toivottavasti järjestelmä annetaan pian myös ulkopuolisten testattavaksi, jotta sen toiminnasta saadaan puolueetonta tietoa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat