Kasarilinjat toimivat modernissakin autossa – Ares Design muuttaa upouuden Ferrarin 1980-luvun 412:n näköiseksi

Lotustakin aiemmin luotsannut Dany Bahar johtaa nykyään Ares Design -nimistä koriräätäliä, joka pitää päämajaansa Italian superautolaaksossa sijaitsevassa Modenassa. Ferrarin Maranellon tehdas on aivan nurkan takana, joten inspiraatiota ei tarvitse hakea kaukaa. Ares on esitellyt viime aikoina modernille tekniikalle tehtyjä retrohenkisiä luomuksia, ja nyt sellainen lanseerattiin Maranellon korskuvan orin pohjalta.

Lähtökohtana on käytetty Ferrarin ”perhemallia”, eli shooting brake -tyyppisellä korilla varustettua GTC4Lussoa. Pystyperäinen auto on päätetty muuttaa Lusson henkisen edeltäjän, eli 1980-luvulla myydyn porrasperäisen 412:n näköiseksi. Alkuperäinen 412 oli Ferrarin nelipaikkaisen 400-sarjan viimeinen versio, ja se oli tuotannossa vuosina 1985-1989. Project Ponyksi nimetyssä luomuksessa käytetään uuden GTC4:n perusrakennetta, minkä huomaa mm. tuulilasista ja etuovien yläreunoista. Muu kori on kuitenkin laitettu täysin uusiksi.

Tuoreet linjat on leivottu pääosin hiilikuidusta, ja ne yhdistelevät pehmeitä muotoja teräviin taitoksiin. Nykyaikaan siirretty kasarimuotoilu toimii yllättävän hyvin, ja kokonaisuus on hyvin tasapainoisen oloinen. Autossa on jopa luukkulamput ja kantikkailla ilmanpoistoaukoilla varustettu konepelti, mutta maski ja takavalot on saatu hyödynnettyä onnistuneesti uudesta GTC4Lussosta. Retrovaikutelma viimeistellään 80-luvun Ferrari-tyylin mukaisilla viisipuolaisilla vanteilla, jotka ovat kuitenkin paljon esikuvaansa kookkaammat.

Areksen Project Pony on lähtökohtansa tavoin 2+2-paikkainen, mutta sisätilojakin on muokattu jonkin verran. Esimerkiksi kojelauta näyttää hieman erilaiselta kuin GTC4Lussossa, ja koko sisusta on vuorattu nahalla. Kuvissa esiintyvässä autossa on päädytty ruskean ja mustan nahan yhdistelmään, jota on piristetty valkoisilla tikkauksilla. Lisäksi alareunastaan litistetty ratti on korvattu klassisemman näköisellä pyöreällä versiolla.

Tekniikkaan ei ole sen sijaan koskettu, eli Areksen luomusta vauhdittaa tehtaan jäljiltä olevan GTC4Lusson tavoin 6,3-litrainen vapari-V12 takapainotteiseen nelivetoon yhdistettynä. Huipputehoa riittää 690 hevosvoiman verran, ja maksimivääntö kirjataan 697 newtonmetrin lukemaan. Vakiokuntoinen GTC4Lusso kiihtyy nollasta sataan 3,4 sekunnissa nollasta sataan ja yltää 335 km/h:n huippuihin, joten Project Ponynkin pitäisi yltää ainakin lähelle näitä lukemia.

Lopullinen hintakaan ei ole vielä tiedossa, mutta summan arvellaan pyörivän 700 000 euron tienoilla ilman veroja. Areksen luomus on siis yli tuplasti kalliimpi kuin ”tavallinen” GTC4Lusso, mutta yksilöllinen tyyli ei ole koskaan tullut halvaksi. Project Pony on sen verran onnistunut luomus, että se löytänee ostajansa tarpeeksi paksulompakkoisten keräilijöiden joukosta suolaisesta hinnastaan huolimatta.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Toyotan kestosuosikki muuntautuu crossoveriksi – uusi Corolla Cross esiteltiin Thaimaassa

Katumaasturi- ja crossover-buumille ei ole näkyvissä loppua, vaikka koronakriisi on koetellut autoalaakin pahasti. Esimerkiksi Toyota on vain lisännyt kierroksia...

Tämä tyylikäs avomallinen Saab 900 S on ikäisekseen loistokunnossa

Siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa, kun Saabin tehtaalla viimeisetkin kokoonpanolinjat hiljenivät viimeistä kertaa. Valmistaja ehti kuitenkin työntää markkinoille...

Lotus muistelee legendaarista leffa-autoa – James Bondin tunnetuksi tekemä Esprit S1 poseeraa tulevan täyssähköisen Evijan vierellä

Bond-leffa The Spy Who Loved Me, eli suomeksi 007 rakastettuni sai ensi-iltansa melko tarkkaan 43 vuotta sitten. Autofanit muistanevat...

Kohta niitä taas saa – Ineos Grenadier on kuin alkuperäinen Land Rover Defender, mutta moottorit tulevat BMW:ltä

Alkuperäisen Land Rover Defenderin tuotanto päättyi vuonna 2016 lähes 70 vuoden valmistuksen jälkeen. Tätä nykyä auton täysin uusi seuraaja...

Uuden Skoda Octavia RS:n bensa- ja dieselversiot esiteltiin – myös nelivedon saa lisähintaan TDI:hin

Uusi Skoda Octavia RS näki päivänvalon jo keväällä, mutta tuolloin esiteltiin vasta iV-pistokehybridiversio. Nyt valikoima täydentyy perinteisemmillä bensa- ja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...