Karoq seuraa lumimiehen jalanjälkiä – tässä on ensimmäiset tiiserikuvat Skodan katumaasturiuutuudesta

Skoda lähti aivan uusille urille, kun se esitteli ensimmäisen katumaasturinsa jo kahdeksan vuotta sitten. Nuorekkaan pirteästi muotoiltu kompaktiluokan SUV nimettiin lumimiehen hengessä Yetiksi. Tšekkimerkin katumaasturi sai faceliftin reilut kolme vuotta sitten, ja nyt se on aivan elinkaarensa ehtoopuolella. Seuraaja esitellään nimittäin alkavalla viikolla, ja Skoda on jo julkaissut siitä ensimmäiset tiedot ja kuvat.

Yetin muotoilu muuttui jo kasvojenkohotuksen yhteydessä pykälää tavanomaisemmaksi, ja sama suuntaus saa nyt jatkoa. Tšekkien uusi kompakti-SUV on hyvin samantyylinen kuin viime vuonna lanseerattu isoveli Kodiaq, eli omaleimaiset linjat ovat vaihtuneet hillittyyn tyylikkyyteen. Toinen suuri muutos koskee auton nimeä. Yetin seuraaja on ristitty Karoqiksi, millä halutaan korostaa sukulaisuutta Kodiaqiin.

Skoda aikoo antaa jatkossa kaikille katumaastureilleen K-kirjaimella alkavan ja q:hun päättyvän tunnuksen yhtenäisyyden vuoksi. Nimien alkuperässäkin on paljon samaa, koska Karoq tarkoittaa kuulemma Alaskan alkuperäiskansan käyttämää kieltä. Kodiaq on puolestaan paikallinen karhu. Yeti kuulostaisi ainakin ensi alkuun hauskemmalta ja helpommin muistettavalta, mutta eihän nimi autoa pahenna.

Auton nokkaa esittävästä tiiserikuvasta selviää, että maski ja etuvalot ovat hyvin samantyyppiset kuin isoveljessään. Karoqinkin valot ovat tavallaan kahdessa kerroksessa, ja niihin saa täyslediteknologiaa lisähintaan. C-kirjaimen muotoiset takavalot ovat sen sijaan jo vakiona ledimalliset, ja niiden design on omaleimaisempi kuin Kodiaqissa. Sivuprofiililtaan Karoq vaikuttaa sen sijaan kuin typistetyltä Kodiaqilta.

Suosittelemme

Myös sisustassa on samaa tyyliä, mutta Karoqin kojelauta on jaettu korkeaan ylä- ja matalampaan alaosaan. Kojelaudan tiiserikuvasta erottuu myös sininen tunnelmavalaistus ja lisävarustelistalta löytyvä virtuaalinen mittaristo. Tilojen pitäisi olla samaa luokkaa kuin sisarbrändi Seatin Atecassa, koska autot ovat lähes identtisen kokoiset. Karoqin pituus on vajaat 4,4 metriä, ja leveyttä SUV:lla on reilut 1,8 metriä. Korkeus on puolestaan noin 1,6 metriä, ja akselivälillä on mittaa hieman yli 2,6 metriä. Tavaratilan vetoisuus on 521 litraa normaaliasennossa, ja takapenkin selkänojat kaatamalla ruuma kasvaa 1630 litraan.

Monikäyttöisyyttä parantavat jo Yetistä tutut VarioFlex-takaistuimet, jotka mahdollistavat joko suuremman tavaratilan tai väljemmät polvitilat takamatkustajille. Niistä joutuu tosin maksamaan lisähintaa. Skodan SUV-uutuuden tarkemmat tekniset tiedot ja kuvat julkaistaan torstaina, jolloin auto paljastetaan koko komeudessaan Tukholmassa järjestettävässä esittelytilaisuudessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat