Kaksi Lotuksen uniikkia konseptia myynnissä – ottaisitko 1980-luvun Etnan vai 1990-luvun M200 Speedsterin samaan hintaan?

Brittimerkki Lotus on tekemässä kovasti uutta tulemista kiinalaisen Geelyn alaisuudessa. Täyssähköisten urheiluautojen ja katumaasturien avulla tavoitteena on haastaa jopa Porsche, mutta on Lotuksella ennenkin ollut kunnianhimoisia suunnitelmia.

Kaikki tietävät varmasti keskimoottorisen Espritin, mutta Etna ei taida sanoa useimmille yhtään mitään Lotuksen malleista puhuttaessa. Senniminen konseptiauto esiteltiin kuitenkin ylpeästi vuoden 1984 British Motor Show’ssa. Esprit oli tuolloin yltänyt jo seitsemän vuoden ikään, ja Lotukselta odotettiin kovasti jotakin uutta ja ihmeellistä. Luistonestolla, aktiivisella melunpoistoteknologialla ja uudella nelilitraisella veekasilla varustetun Etnan piti olla juuri tätä, mutta valitettavasti tekniikka jäi vain lupausten asteelle.

Lotuksen insinöörit tekivät kyllä töitä sen parissa, mutta Etna oli todellisuudessa vain muotoilututkielma joka ei liikkunut metriäkään omin voimin. Kun Lotus myytiin hieman myöhemmin GM:lle, suunnitelmat laitettiin jäihin ja Etna unohdettiin vähin äänin. Konseptia ei kuitenkaan onneksi tuhottu, ja vuonna 2001 se päätyi hollantilaiselle keräilijälle. Auton mukana tuli myös harvinainen prototyyppi Type 909 -koodilla tunnetusta nelilitraisesta kasista, jonka piti Lotuksen suunnitelmien mukaan tuottaa 340 hevosvoimaa.

Tämän myötä Etnasta saatiin tehtyä toimiva auto, jonka teknisenä pohjana hyödynnettiin Espritin alustarakenteita. Tällä hetkellä Etna on myynnissä jopa yllättävän edulliselta kuulostavaan 125 000 euron hintaan hollantilaisessa Metropole Classics -liikkeessä. Sieltä löytyy yllättäen toinenkin Lotuksen konsepti, jonka hintapyyntö on täsmälleen sama. Tämä auto on etuvetoisen Elanin pohjalta tehty M200 Speedster, joka koristi Lotuksen osastoa syksyllä 1991 Frankfurtin autonäyttelyssä.

Suosittelemme

Keltainen kaksipaikkainen avokin on täysin ajokunnossa. Auton avulla mainostettiin aikanaan Lotuksen nelipyöräohjausta sekä muuttuvaa venttiilienajoitusteknologiaa, mutta siitä ei ole varmuutta, onko Speedsterissä oikeasti tällaista tekniikkaa. Saman aikakauden sarjatuotanto-Elania vauhditti Isuzu-pohjainen 1,6-litrainen nelonen, joka tuotti vapaasti hengittävänä versiona 132 hevosvoimaa ja turbomallina 164 heppaa. Tuulilasittoman M200 Speedsterin ulkoasu kahtia jaettuine ohjaamoineen enteili monien superautomerkkien viime vuosina valmistamia erikoismalleja, mutta istuinten verhoilukangas on jopa muotoilija Julian Thompsonin mielestä kuin naisten uimapuvusta. Kumman konsepti-Lotuksen siis ottaisit samalla rahalla?

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat