BMW esitteli jo pari vuotta sitten Vision iNEXT-nimisen täyssähköisen SUV-konseptin. Radikaalin näköinen tutkielma sai monen bemarifanin aamukahvit väärään kurkkuun, ja nyt julkisuuteen tuotu tuotantomallikaan, BMW iX, ei ole paljon sovinnaisempi ilmestys.
BMW iX
Baijerilaismerkin ensimmäinen alusta alkaen sähköautoksi suunniteltu katumaasturi on saanut nimekseen iX matkalla tuotantoautoksi. Uutuutta mainostetaan BMW:n teknologiseksi lippulaivaksi, ja se on kuulemma suunniteltu ennen kaikkea sisätilojen ja matkustajien viihtyvyyden ehdoilla. Tämä näkyy myös ulkonäössä, koska kauniiksi autoa ei voi väittää kirveelläkään. Kolhon oloiset linjat kohtaavat litteät valot ja baijerilaisten uudeksi tavaramerkiksi nousseet jättimunuaiset, joita tarvitaan moottorin jäähdytyksen sijasta lukuisten sensorien ja kameroiden sijoituspaikaksi.
Massiivisuutta ja lounge-fiilistä
Uutuus on pituudeltaan ja leveydeltään BMW X5:n luokkaa, kun taas korkeus on lähes sama kuin X6:ssa. Massiiviset pyörät ovat puolestaan vähintään X7:n tasoa. Sisustaan on yritetty tuoda erityistä lounge-fiilistä mm. integroiduilla niskatuilla varustettujen istuinten, erityisen suuren lasisen panoraamakaton, arvokkaiden materiaalien ja yleisen väljyyden avulla. Futuristista tunnelmaa on haettu myös minimalistisen oloisella kojelaudalla. Sitä dominoi leveä näyttö, joka yhdistää digitaalisen mittariston ja tietoviihdejärjestelmän ruudun. Ratti on puolestaan lievästi kuusikulmion muotoinen, mikä ei ole välttämättä käytännöllisin ratkaisu arjessa.
Suosittelemme
Keskikonsolista löytyvät puolestaan vaihteistovipu, infotainment-järjestelmän käyttöpyörä sekä äänenvoimakkuuden säätörulla, jotka näyttävät kristallisilta. Muuten napit loistavat pitkälti poissaolollaan, mikä on hyvin tyypillistä futurismiin tähtäävässä sähköautossa. Kulusta vastaa valmistajan markkinointikielellä ilmaistuna BMW:n eDrive-teknologian viidennen sukupolven voimalinja, joka koostuu kahdesta sähkömoottorista, tehoelektroniikasta sekä lataus- ja akkutekniikasta. Kestävän kehityksen mukaan ilman harvinaisia maametalleja valmistettu voimanlähde tuottaa yli 370 kilowatin (503 hv) tehon, joka kiihdyttää BMW iX :n satasen nopeuteen alle viidessä sekunnissa.
Sähkötekniikkaa
Akun energiasisällöksi kerrotaan puolestaan yli 100 kWh. Sen turvin päästään parhaimmillaan yli 600 kilometriä yhdellä latauksella WLTP-standardin mukaan mitattuna, ja kulutus on kuulemma erityisen pieni, eli alle 21 kWh 100 kilometrillä. Autoa pystyy pikalataamaan maksimissaan 200 kW:n teholla, jolloin akkujen pitäisi täyttyä 10 prosentista 80 prosenttiin kapasiteetista alle 40 minuutissa. 11 kilowatin wallboxilla akut saa puolestaan täyteen alle 11 tunnissa.
Lisäksi iX:ssä on panostettu nykytyyliin osittain autonomiseen ajamiseen ja erilaisiin digitaalisiin palveluihin. Sähkö-SUV:n tietokoneet pystyvät kuulemma 20 kertaa suurempaan laskentatehoon kuin BMW:n aiemmat mallit, ja auton sensoreistakin saadaan tuplasti enemmän dataa kuin muissa uusissa Bemareissa. Auto on myös 5G-yhteensopiva, ja tarjolla on lukuisia automatisoituja toimintoja niin ajamiseen kuin pysäköintiinkin. Uutuuden tuotanto starttaa BMW:n Dingolfingin tehtaalla ensi vuoden jälkipuoliskolla, joten myyntiin iX:ää voidaan odotella ensi syksyn mittaan.