Japanilainen Mitsuoka vanhentaa uuden Honda Civicin – lopputuloksessa on vahvoja vaikutteita 1970-luvulta

Japanissa jo 55 vuoden ajan toiminut Mitsuoka on tullut tunnetuksi persoonallisilla luomuksillaan, joissa on yleensä yhdistetty menneiden vuosikymmenten designia moderniin tekniikkaan. Tällä kertaa uusi Honda Civic on päätetty viedä tyylillisesti takaisin 1970-luvulle.

Auto tottelee Mitsuoka M55 Concept -nimeä, ja ainakin tällä hetkellä kyse on vasta yksittäiskappaleena tehdystä konseptiautosta. Auton monet ratkaisut vihjaavat kuitenkin vahvasti, että vastaavan muutossarjan voi pian ostaa kaupasta Japanin kotimarkkinoilla. M55 Conceptin lähtökohtana palvelee nykyinen 11. sukupolven Honda Civic, ja Hondan erottaa edelleen selvästi Mitsuokan kylkilinjasta sekä katosta.

Kuva: Mitsuoka

Nokka ja perä on laitettu kuitenkin kattavasti uusiksi. Sivusta katsottuna Mitsuoka on jopa aika tökerön näköinen erikoisten mittasuhteidensa vuoksi, ja entisten takavalojen paikallekin on sovitettu vain korinväriseksi maalatut palikat. Ulkonäkö paranee kuitenkin, kun luomusta tarkastelee suoraan edestä tai takaa. Keulan muodoissa on vahvoja viittauksia 1970-luvun alun muskeliautoihin, kuten Dodge Challengeriin. Esikuvia löytyy myös Mitsuokan kotimaasta, koska moni 50 vuoden takainen japsiauto sai muotoihinsa vahvoja amerikkalaisvaikutteita.

Kuva: Mitsuoka

Peräpäästä saattaa tulla mieleen esimerkiksi ”Kenmeri”-korinen Nissan Skyline takavalot sisäänsä kätkevän kromireunaisen tumman paneelin myötä. Vahvaa retrohenkeä löytyy myös takaluukun reunan mustasta spoilerista sekä takalasin muoviritilästä, jollaisia ei ole 1980-luvun jälkeen juuri nähty. Vanhojen sporttien kaltaisia renkaiden valkoisia reunatekstejä on sen sijaan saattanut bongata myös muutamista moderneista hyperautoista ja tuning-luomuksista.

Kuva: Mitsuoka

Modernia linjaa Mitsuokassa edustavat lähinnä mustat vanteet ja mattaharmaa väri. Myös Civicin sisusta on jätetty pääosin ennalleen, mutta penkit on sentään verhoiltu retrotyylisellä sinisellä nahalla ja ratin keskiötä koristaa Hondan logon sijasta Mitsuokan oma merkki. Myös auton tekniikka on täysin vakiokunnossa, eli vanhan muskeliauton näköistä Civiciä vauhdittaa 1,5-litrainen turbonelonen, jonka tuottamat 182 heppaa välitetään etupyörille kuusivaihteisen manuaalin kautta. Seuraavaksi Mitsuoka voisi tehdä vastaavan auton Civic Type R:n pohjalta, jolloin teholukema vastaisi paremmin muskeliautomaista ulkonäköä.

Kuva: Mitsuoka
Kuva: Mitsuoka
Kuva: Mitsuoka
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat