MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Jälleen yksi kopio 1950-luvun BMW Isettasta – täyssähköinen Evetta maksaa kalleimmillaan yli 33 000 euroa

1950-luvun kääpiöautojen kastiin kuuluva BMW Isetta on sen verran sympaattinen ilmestys, että pikkuruinen menopeli on kelvannut jo ainakin yhden modernin sähköauton esikuvaksi. Nyt seuraan liittyy saksalainen Evetta.

Markkinoilla on jo saman kaavan mukaan tehty sveitsiläinen Microlino, jonka valmistuskumppanina piti toimia aiemmin omaa urheiluautoaankin tarjonnut saksalainen Artega. Tämä yhteistyökuvio kuitenkin kariutui lopulta, ja valmiit Microlinot syntyvät italialaisen avun turvin. Tämän seurauksena Artega halusi tuoda markkinoille oman Isetta-klooninsa aluksi polttomoottorilla ja myöhemmin sähkömoottorilla, mutta koko firma joutui Electric Brands AG -nimisen yrityksen nielaisemaksi.

Kuva: Electric Brands

Viimeksi mainittu esitteli nyt tältä pohjalta syntyneen oman Isetta-klooninsa, joka on nimetty Evettaksi. Electric Brands ei ole aivan uusi tekijä alalla, koska se on aiemmin kehittänyt XBusiksi nimetyn sähköpakun. Myös kaksipaikkaisesta Evettasta on myöhemmin tulossa oma lavamallinsa, josta on jo olemassa prototyyppi. Sama koskee Openair-nimistä avomalliakin, joka kävisi melkein speedsteristä matalan tuulilasin ja istuinten takaa kohoavien turvakaarien myötä.

Pikkuruisessa avossa on myös katto, joka on kokonaan irrotettavaa mallia. Lähimpänä alkuperäistä Isettaa on kuitenkin perusmalli, jonka sisään kuljetaan keulalle sijoitetun ”jääkaappioven” kautta. Myös ratti on kiinnitetty esikuvan malliin oveen. 2,45 metriä pitkä, 1,42 metriä leveä ja 1,46 metriä korkea pikkuinen painaa 655 kiloa.

Kuva: Electric Brands

Sähkömoottorista irtoaa puolestaan jatkuvasti 20 hevosvoimaa, ja huipputeho on peräti 30 heppaa. Vääntömomentiksi kerrotaan 80 newtonmetriä ja akkukapasiteetiksi 14 kilowattituntia. Näillä eväillä päästään parhaimmillaan yhdeksääkymppiä. Avomalliinkin kaavaillaan vastaavaa keulaovea kuin umpiversiossa, mutta Openairiin voi astua sisään myös suoraan sivulta. Avossa on vakiona 18 kWh:n akku, jonka pitäisi mahdollistaa parhaimmillaan 240 kilometrin toimintasäde.

Suosittelemme


Evettan umpi- ja avomalli ovat jo tilattavissa Saksan markkinoilla. Hinnat ovat kääpiöautoksi varsin kunnianhimoisia, eli skaala ulottuu aloitusmalli Priman noin 16 0000 eurosta Openairin First Edition -lanseerausversioon, josta pyydetään peräti 33 333 euroa. Lavamallin hinnat starttaavat puolestaan noin 18 500 eurosta, ja perusvarusteisesta avosta pitää pulittaa 21 000 euroa. Näillä hinnoilla saisi ”oikeankin” auton, mutta Electric Brands jaksaa uskoa tuotteeseensa.

Kuva: Electric Brands

Ensimmäisenä tuotantovuotena aiotaan valmistaa 5 000 Evettaa ja vuosi myöhemmin jo 30 000 – 40 000 yksilöä. Lukemat kuulostavat toiveajattelulta, mutta ehkäpä Evetta yllättää vielä positiivisesti. Saksalaisfirman pienokainen valmistuu muuten Hollannissa Nedcarin tuotantolaitoksella, ja ensimmäisiä asiakasyksilöitä lupaillaan ensi vuoden alkupuolelle.

Kuva: Electric Brands

Lue lisää