Uusista sähkö-crossovereista ei ole ollut viime aikoina todellakaan pulaa. Nyt tähän joukkoon liittyy Audi Q6 e-tron, jonka piti tulla sisarmallinsa Porsche Macanin kanssa markkinoille jo aiemmin.
VW-konsernin ohjelmistokehitykseen liittyneet ongelmat viivästyttivät kuitenkin kaksikon lanseerausta, mutta Porsche päästiin lopulta esittelemään tammikuussa ja Audikin tuotiin nyt julkisuuteen. Uutuus sijoittuu Volkswagenin MEB-perusrakennetta käyttävän Q4:n yläpuolelle, mikä näkyy myös Q6:n mittasuhteissa. Keula on pidempi Porschen kanssa yhteisen PPE-perusrakenteen myötä, ja toki koko auto on kookkaampi lähes 4,8 metrin pituudellaan.

Muuten Q6:n linjat ovat hyvin lähellä pikkuveljeä erityisesti sivulta ja takaa katsottuna, mutta keulassa on uutta ilmettä kahteen tasoon sijoitettujen etuvalojen myötä. Alemmat ajovaloumpiot on integroitu muotoilullisesti osaksi puskurin ilmanottoaukkoja täyssähköisen Porsche Macanin malliin, joten ne erottuvat lähinnä pimeällä. Päiväajovaloissa ja takavaloissa käytetään puolestaan aktiivista digitaaliteknologiaa, jolloin auto pystyy jopa varoittamaan muita tielläliikkujia onnettomuuksista ja tielle jääneistä autoista.

Q6:ssa on vakiona 18-tuumaiset pyörät, mutta S Line -sporttipaketti tuo mukanaan tuumaa isommat vanteet. Saatavilla on myös mustia koristeosia mukanaan tuova paketti, kun taas SQ6-tehoversiossa on alumiinin värisiä koristeita sekä 20-tuumaiset pyörät, joiden takaa pilkottavat mustat jarrusatulat. Vajaan 2,9 metrin akseliväliä lupailee väljiä tiloja takapenkkiläisillekin, ja takakontin perusvetoisuudeksi kerrotaan 526 litraa. Takapenkin selkänojat kaatamalla tilaa syntyy puolestaan kaikkiaan 1529 litran verran, ja etutavaratila tarjoaa vielä 64 litran lisätilan.

Kojelautanäkymä on minimalistisen Tesla-tyylin rinnalla suorastaan ilahduttavan perinteinen sähköautoksi. 11,9-tuumaista digimittaristoa täydentää 14,5-tuumainen keskinäyttö, ja etumatkustajan eteen saa vielä halutessaan oman 10,9-tuumaisen ruutunsa. Tarjolla on myös esimerkiksi lisättyä todellisuutta hyödyntävä tuulilasin heijastusnäyttö ja Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä 22 kaiuttimella.
Suosittelemme
Audin uutta sähkö-crossveria saa aluksi kahtena eri versiona. Q6 e-tron quattrossa on kahdella sähkömoottorilla toteutettu neliveto, 388 hevosvoiman huipputeho ja bruttokapasiteetiltaan 100 kWh:n akku. WLTP-standardin mukaiseksi toimintamatkaksi kerrotaan 625 kilometriä. Tehokkaammassa SQ6:ssa on periaatteessa sama tekniikkapaketti, mutta voimaa löytyy 490:n ja lähtöjärjestelmää käytettäessä 517 hevosvoiman verran. Näillä avuin nollasta sataan pyrähdetään 4,3 sekunnissa. Latauksia puolestaan nopeuttaa Q6:sta löytyvä 800 voltin teknologia.

Myöhemmin tulossa ovat vielä viistolla kattolinjalla varustettu Sportback sekä kaksi takavetomallia, joista yhdessä painotetaan toimintamatkaa ja toisessa edullisuutta. Saksan kotimarkkinoilla auton pääsee tilaamaan vielä maaliskuun aikana, ja ensimmäisiä asiakastoimituksia odotetaan kesälle. Saksassa Q6 e-tron quattron hintalapussa lukee 74 700 euroa, kun taas SQ6:sta peritään vähintään 93 800 euroa. Suomen hinnat ja toimitusaikataulut eivät ole tätä kirjoitettaessa vielä tiedossa.
