Jälleen uusi päästöjen uhri – BMW M2:n päivät ovat pian luetut Euroopassa

Jatkuvasti tiukentuvat päästömääräykset aiheuttavat Euroopan markkinoilla melkoisia ongelmia eri valmistajien tehokkailla polttomoottoreilla varustetuille malleille. Nyt päästöjen uhriksi on joutumassa yksi BMW:n herkullisimmista M-autoista.

Julkisuudessa on jo aiemmin liikkunut tietoja, joiden mukaan neljällä turboahtimella varustettu M50d-diesel sekä M760Li:n pellin alla pauhannut tuplaturbo-V12 poistuvat jo lähiaikoina baijerilaismerkin Euroopan valikoimasta. Nyt tähän joukkoon on liittymässä BimmerToday-julkaisun mukaan myös kompaktiluokan ilopillerinä tunnettu M2 Coupé.

Takavetoista sporttia saa tällä hetkellä ”perustasoa” edustavana M2 Competitionina ja vieläkin tulisempana CS-versiona, jonka valmistusmäärä on muutenkin rajoitettu. BimmerTodayn mukaan molemmat mallit poistuisivat vanhan mantereen markkinoilta jo tulevana syksynä, koska niiden voimanlähdettä ei enää kannata viilata tulevien päästömääräysten mukaiseksi.

M-Bemarien hauskinta päätä edustavia M2-malleja vauhdittaa S55-koodilla tunnettu kolmilitrainen tuplaturbokuutonen, joka debytoi jo vuonna 2014 M3:n ja M4:n pellin alla. Tätä voimanlähdettä ei kannata enää päivittää, koska baijerilaiset ovat jo kehittäneet upouuden kuutoskoneen tulevia M-autoja varten. S55 saa kuitenkin jatkaa elämäänsä nykyisen M2 Competitionin nokalla vielä ensi vuoden puolella Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla, kunnes nykykorimallin 2-sarjan tuotanto päättyy lopullisesti.

Suosittelemme

Tilalle tulee G42-korikoodin saava täysin uusi seuraaja, jonka valmistus alkaa jo ensi vuonna. Seuraavaa M2:ta odotellaan kuitenkin vasta vuodeksi 2022, joten Euroopassa täytyy pärjätä yli vuosi ilman M-malliston takavetoista kompaktitykkiä. Niinpä M2:sta kiinnostuneiden kannattaakin toimia pian, jos tavoitteena on nykykorimallin M2:n ostaminen vielä uutena.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat