Italialainen Gorgona Cars muuntaa vanhan Mazda MX-5:n kisatyyliseksi barchettaksi – vain 800-kiloista autoa vauhdittaa 220-heppainen neloskone

Italiassa toimiva Gorgona Cars esitteli viime vuonna ensimmäisen sukupolven Mazda MX-5:n pohjalta tehdyn Naked Monoposton (NM), jossa oli nimensä mukaisesti tilaa vain kuskille. Nyt vuorossa on NM+, johon voi ottaa kyytiin myös kaverin.

Ulkoilmatapahtumana järjestettävässä Milano Monza Motor Show’ssa debytoinut luomus on saanut osakseen muitakin muutoksia kuin repsikan penkin. Viime vuonna lanseeratun NM:n kuskin istuimen takana komeileva pahka oli lasikuitua, mutta NM+:ssa pullistuksia on kaksi ja ne on tehty hiilikuidusta. Tämän myötä tuplapahkalla varustettu takakate painaa suunnilleen yhtä paljon kuin yksipahkainen lasikuituversio.

Kuva: Gorgona Cars

Turvakaaret sisäänsä kätkevien kohoumien muotoja on myös hiottu aerodynamiikan ehdoilla, ja matkustajien väliin saa haluttaessa ”sillan” ilman pyörteilyjä vähentämään. Lisäksi tuulilasin virkaa hoitavat kohoumat ohjaavat viimaa entistä tehokkaammin pois kuskin ja repsikan kasvoilta. Turvakaaret on hitsattu kiinni auton koriin, mikä lisää vääntöjäykkyyttä. Vielä enemmän sitä kohentavat paljon alkuperäistä massiivisemmat kynnyskotelot, joihin on liitetty MX-5:n alkuperäisten ovien alareunat.

Kuva: Gorgona Cars

Lisäksi konepelti on korvattu kevyemmällä alumiiniosalla, ja auton pohjan tasaiset katteet ohjaavat ilmaa takapuskurin alle sovitetulle diffuusorille. Myös etupuskurin alle integroidun splitterin pitäisi kasvattaa omalta osaltaan downforcea. NA-sukupolven MX-5:n vakiomoottori on puolestaan korvattu uusimmasta MX-5:stä lainatulla Skyactiv-G-nelosella, joka tuottaa Gorgona Carsin tarjoaman virityssarjan myötä 220 hevosvoimaa ja 225 newtonmetriä.

Kuva: Gorgona Cars

Ne takaavat ripeän suorituskyvyn, koska NM+:n kuivapainoksi kerrotaan ainoastaan 800 kiloa. Gorgona Carsin uusimman luomuksen hintoja ei ole vielä kerrottu, mutta tarkoituksena on ottaa auto piensarjatuotantoon.

Kuva: Gorgona Cars
Kuva: Gorgona Cars
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tappaja-auto Christine esitteli korinsa muotoja Järvenpään Autoshowssa

Viime viikonloppuna nähtiin murhanhimoinen siipikaunotar jenkkiautopainotteisessa autonäyttelyssä, jossa paikalla oli myös muita tunnettuja elokuva-autoja.

Pieni voi olla kaunista – Järvenpään Auto Show päätti tasokkaasti harrastekauden

Vielä ennen koronavuosia monen autoharrastajan kausi päättyi syys-lokakuun vaihteessa Lahdessa järjestetyn Jenkkiautonäyttelyn ja X-treme Car Show’n merkeissä. Koronatauon jälkeen Jenkkiautonäyttely pidettiin pienimuotoisemmissa puitteissa Järvenpään Aino Areenalla, ja tänä vuonna jatkettiin samalla paikalla.

Toyotan taskuraketti saa lisää tehoa ja valinnaisen automaattivaihteiston – faceliftatun GR Yariksen esittelyä odotetaan jo lähikuukausina

Toyotan maine on varsin kaukana ajajan autosta, vaikka japanilaismerkin valikoimaan on vuosien saatossa kuulunut myös hienoja sporttimalleja. Viime vuosina Toyotan imago on autoentusiastien keskuudessa kohonnut erityisesti GR Yariksen ansiosta, joka on yksi nykyajan hauskimpia hot hatcheja.

EU höllentää polttomoottoriautoja koskevaa Euro 7 -päästösääntöään

Eurooppalaiset ministerit sopivat lieventävänsä ”likaisia autoja” koskevaa ehdotustaan, joskin rengas- ja jarrupäästöt otetaan edelleen käyttöön.

Tyyliniekan uusimmat